bodrum escort türk porno porn porno izle porna izle
mount-fuji-831413__340

Tiedon vuorelle ilman opettajaa

Vanhoissa japanilaisissa teksteistä tiedosta ja oppimisesta on kirjoitettu niin monin eri metaforin, että ei jää epäilystäkään, etteikö tietoa tässä kulttuurissa arvostettaisi.

Yksi vertauskuva tiedolle on vuori, joka kohoaa suunnattomana ja ehkä saavuttamattomanakin, pilviä hipoen korkeuksiin. Vuoren juurella seistessä sen valloittaminen voi tuntua jopa toivottomalta, mutta huipulle johtaa monta eri tietä. Toisille tie voi olla helppo ja nopea, toisen valitsema tie voi olla vaikea ja työläs. Tiedon vuorta ei pysty valloittamaan hetkessä, mutta matkaan kannattaa joutua ajoissa, sillä matka on pitkä ja vaatii merkittäviä ponnisteluita. Osa ei pääse perille koskaan.

Japanilaisessa filosofiassa tieto on metafora myös todelliselle minuudelle, jota on vanhoissa teksteissä kuvattu niin peiliksi, sydämen jalokiveksi kuin häräksi. Vanhat japanilaiset peilit olivat hopeaa ja tummuivat nopeasti, joten peiliä tuli alati kiillottaa, jotta se pysyisi kirkkaana ja heijastavana. Samoin jalokiveä tulee hioa, jotta sen todellinen kauneus nousee esiin. Myös tietoa tulee jatkuvasti ylläpitää ja kartuttaa. Tieto on tavallisesti metafora mielen kultivoinnille, todelliselle, alkuperäiselle, minuudelle, sekä elinikäiselle oppimiselle: se on jatkuva ja alati muuttuva aktiivinen tila.

Yksi hyvin tunnettu buddhalainen kuvaus oppimisprosessista kertoo nuoresta härkäpaimenesta, joka lähtee etsimään härkää (tietoa, todellista minuutta) vuoristosta kevein mielin ja vailla huolen häivää. Aloittelijan asenne on itsevarma ja asiat näyttäytyvät selkeinä: vuoret ovat vuoria ja joet ovat jokia. Tiedon karttuessa yksinkertaisetkin asiat menettävät selkeytensä ja tiedon merkitykset alkavat saada eri sävyjä. Kun tietoa kertyy enemmän, tulee hetki, jolloin oppilas nousee opettajansa vastaan ja kyseenalaistaa vakiintuneet totuudet ja käytänteet. Oppilaan tulee kääntää vuoret laaksoiksi ja itä länneksi, jotta hän kykenee lopulta alkaa tuottaa jotakin omaa ja ainutlaatuista. Tarinan lopussa tulee tärkeä käänne, kun paimen palaa kylään: tähän asti paimen on etsinyt tietoa itsensä vuoksi, oman todellisen ja alkuperäisen minuutensa löytämiseksi, mutta paluu kylään muuttaa tiedon kartuttaminen itselle tiedon jakamiseksi muille. Tietoa tulee myös osata jakaa ja antaa.

Keskeinen ajatus japanilaisessa ajatuksesta oppimisprosessista on, että tieto saavutetaan ”ilman opettajaa”. Opettaja on suunnannäyttäjä, tukija ja rinnalla kulkija, joka voi avata tai sulkea mahdollisuuksia, mutta tieto tulee löytää itse menneiden mestareiden oppeja opiskelemalla ja nykyisten mestareiden toimintaa havainnoimalla.

Tietoa arvostetaan tänäkin päivänä japanilaisessa yhteiskunnassa. Tämä näkyy etenkin yleissivistävien humanististen tutkintojen arvostuksena. Japanilaista yliopistosta valmistuvat humanistit voivat työskennellä hyvin laaja-alaisesti eri aloilla. Humanistinen tutkinto osoittaa työnantajalle yleissivistyksestä, avarakatseisuudesta ja että hakija kykenee kokonaisuuksien hallintaan. Humanistinen loppututkinto kertoo työnantajalle, että henkilö kykenee analyyttiseen ajatteluun ja pystyy oppimaan uutta. Varsinainen työ opitaan työssä.

Japanilaisille tuntui olevan vaikeaa ymmärtää meidän tiukan segmentoitunutta ajatteluamme, että tietyiltä aloilta valmistutaan vain tiettyihin tehtäviin. Hämmennystä herätti etenkin humanistien heikko työllisyystilanne Suomessa. Japanissa humanistit ovat haluttuja työntekijöitä. Humanistinen loppututkinto on yleistutkinto ja avain lähes kaikkiin tehtäviin. Japanissa humanisteja työskentelee laaja-alaisesti hyvin monenlaisissa työtehtävissä, kuten toimittajina, kameramiehinä, kunnan tai valtion virkamiehinä, mutta myös hienoissa hotelleissa, joissa kaivataan asiakasvastaavaa huolehtimaan asiakkaiden tyytyväisyydestä ja hyvästä palvelusta. Olen odottanut, milloin suomalaiset yritykset näkevät humanistien todellisen potentiaalin.

Tuntuu siltä, että Japanissa arvostetaan kaikkea opiskelua enemmän yleissivistyksen kuin tulevaisuuden ”hyötyjen” vuoksi. Eräs japanilainen toimittaja sanoi minulle kerran, kun voivottelin suomalaisten humanistien kohtaloa, että opiskeluun käytettyä aikaa ei tarvitse katua. Se on sydämen sivistämistä. Niin se on – elämässä voi käydä toisin kuin oli alun perin ajatellut, mutta opiskelemalla elämää ei voi pilata. Opiskelu on aina rikkautta.

 

Tietoa voi kartuttaa opiskelemalla Japanin kieltä Helsingin seudun kesäyliopiston kursseilla niin talvikaudella kuin kesälläkin. Tämän hetkiset Japanin kielen kurssit löydät täältä.

Minna Eväsoja

Minna Eväsoja

Filosofian tohtori
Terveydenhoitaja
Opettaja
(joka kirjoittelee mielellään)

Vastaa