bodrum escort türk porno porn porno izle porna izle

Kulttuuriperintökasvatus tai arkeopeda oppimisen välineenä – esimerkkinä arkeologian työpajat alakoululaisille

Vieraskynä: Eva Ahl-Waris

Vuosi 2018 on kulttuuriperinnön teemavuosi. Kulttuuriperintöön liittyvä opetus ja oppiminen ovat keskeisiä keinoja eräänlaisen kansalaissivistyksen ja historiatietoisuuden lisäämiseen. Vuosina 2014–2017 olen vetänyt kulttuurihistoriallis-arkeologisia työpajoja alakoululaisille Helsingfors svenska arbetarinstitut:issa (Arbis) sekä itsenäisenä ammatinharjoittajana. Tätä toimintaa voisi kutsua historiankäytöksi ja etenkin kulttuuriperintökasvatuksen tai niin sanotun arkeopedagogiikan parissa toimimiseksi.

Toteutettujen työpajojeni taustalla on idea, jonka esimieheni FT Alexandra Ramsay, keksi ja jota toteutin, mutta itselläni oli siinä vaiheessa jo paljon kokemusta vastaavien työpajojen vetämisestä Suomen kansallismuseossa. Koulutukseltani olen historian tohtori Helsingin yliopistosta ja luin arkeologiaa syventävien opintojen verran sivuaineena, folkloristiikan, museologian ja yleis- ja aikuiskasvatustieteen perusopintojen ohessa. Kombinaatio antoi minulle perusteet, mutta opintojen lisäksi käytännön työ toi lopulta riittävät eväät ja varmuuden kehittää tätä konseptia eteenpäin.

Klassisesti määriteltynä kulttuuriperintö kostuu sekä aineellisesta että aineettomasta perinnöstä. Näin ollen se tavallaan sisältyy kaikkeen tieteeseen. Kulttuuriperintöä käytetään ja tuotteistetaan eri lailla. (Katso yleisesti Tuomi-Nikula, Haanpää & Kivilaakso 2013, 7–10.) Tavallaan vetämäni työpajat voidaan nähdä tällaisina kulttuuriperintöä ja -kasvatusta hyödyntävinä tuotteina. Kulttuuriperintökasvatuksen taustalla voi nähdä myös poliittisia pyrkimyksiä. Kansalaiseksi kasvetaan historiaa tiedostaen ja tällä on koko yhteisöä hyödyntävä vaikutus. Koululaisen omaa jo perusymmärryksen ympäröivän yhteisönsä historiakerrostumista. ”Jos nuoret kansalaiset kiinnittyvät paikallisyhteisöönsä, yhteisö toimii paremmin”, Jukka Rantala ja Sirkko Ahonen perustelevat asiaa (Rantala & Ahonen 2015, 144). Historiaa aletaan opettamaan 5. lukuvuonna, mutta vetämäni työpajat soveltuivat myös hieman nuoremmille, kuitenkin melko hyvän luku- ja kirjoitustaidon omaaville oppijille. Lisäksi opetin lähinnä esihistoriaa, mikä tekee pajoista tarkemmin niin sanotusti arkeopedagogisia. Arkeopedagogiikasta on jonkin verran keskustelua (esim. Ruohonen 2017 ja siinä esitelty kirjallisuus), mutta on edelleen vaikea tunnistaa toimijoita, jotka eivät työskentele yliopistopedagogiikan tai museopedagogiikan alueella vaan tavallaan vielä eräänä niin sanotun yhteisöarkeologian erillisellä saralla. Oma työapajatoimintani oli aluksi museo- ja opistolähtöistä, mutta siitä muodostui eräänlainen humanististisen erityisosaamisen ja yritystoiminnan tuote.

Seuraavaksi esittelen tapauksia ja näin ollen pajoja, joita itse kehitin ja vedin. Muutama paja toteutettiin Arbiksen kursseina koulujen iltapäivätoimintana kerran viikossa (2014–2015). Yksi paja toteutettiin yritykseni tuottamana iltapäiväkerhona (kerran viikossa, keväällä 2017) sekä toinen kesäisenä päiväleirinä (2017). Pajoissa etenin joka kerta krologisesti eteenpäin jääkaudesta keskiaikaan. Aloitin jokaisen kurssikerran (á 1,5h) noin 20 minuutin suullisella esityksellä, johon liittyi diaesitys kuvineen ja linkkeineen eri museoiden, Museoviraston tai Riksantikvarieämbetin sivustoihin tai muihin vapaasti käytössä oleviin aineistoihin tai YouTube-videoihin. Loppuajalle olin varannut aikaa esim. tutustumiseen kirjallisuuteen, jota olin raahannut mukaan, eri tietovisoille ja käytännön tehtäville. Kivikauden yhteyteen esittelin esimerkiksi maailmankuvaa ja siihen liittyviä kalliomaalauksia. Tehtävänä oli tämän jälkeen maalata eräänlaisia kalliomaalauksia akvarelliväreillä ja -tekniikalla (katso kuva 1.)

Kuva 1. Kuva: Eva Ahl-Waris

Toinen käytännön tehtävä kivikauteen liittyen oli keraamisten ruukkujen replikointi (katso kuva 2.)

Kuva 2. Kuva: Eva Ahl-Waris

Ennen tätä esittelin laajasti kuvin ja sanoin kivikaudelta peräisin olevia keraamisia löytöjä, tyylejä ja tekniikoita. Keramiikkaa ei tosin poltettu, vaan tässä valitsin käytännön syistä ilmassa kuivuvaa nykyaikaista harrastus-savea materiaaliksi. Eli en näin ollen pyrkinyt täydelliseen niin sanottuun autenttisuuteen.

Esittelyjen ja tehtävien ohessa tein myös ryhmien kanssa ekskursioita lähiympäristön kiinteisiin kulttuuriperintökohteisiin, esimerkiksi Meilahden pronssikautiselle röykkiölle (kuva 3.).

Kuva 3. Kuva: Eva Ahl-Waris

Kyllä, pystyin totetaamaan, esihistoria on tässä, ihan lähellä meitä! Teimme myös vierailuja Pukkisaareen (katsoimme rautakautisten talojen rekonstruktioita siellä) ja Seurasaareen, etenkin Niemelän torppaan, jota voisi pitää eräänlaisena esiteollisen ajan reliktinä. Kävimme myös kaikkien kurssilaisten kanssa eri otteisiin Suomen kansallismuseossa tutustumassa esihistoriaa ja keskiaikaa esitteleviin näyttelyihin. Tässä laaja kokemukseni opastamisesta kyseisessä museossa oli erittäin hyödyllinen. En vieraillut pajojen lomassa arkeologisilla kaivauksilla, enkä järjestänyt niitä byrokratian ja suurta valmistelua ja raportointia vaativan työmäärän takia, vaikka olen itse myös aikoinaan työskennellyt monella eri Museoviraston kaivauksella kaivajana. Esittelin koululaisille kuitenkin lyhyesti yleisöarkelogisen harrastuksen muotoja, esim. avoimia kursseja tja eri yhteisöjen järjestämiä yleisökaivauksia, ja mahdollisuuksia osallistua sellaisiin. Kurssin päätyttyä jaoin kaikille osallistujille juhlallisesti ”diplomit”. Koko toiminnasta raportoin myös lasten vanhemmille ja kerroin toiminnasta myös useassa blogissa.

Kesäleiriin kuului muun toiminnan ohessa myös yhteisen lounaan tekeminen (esimerkiksi niin sanotussa roomalaispadassa, kuva 4.).

Kuva 4. Kuva: Eva Ahl-Waris

Omaan hygieniapassin ja perustiedot tällaisesta toiminnasta, joten tartuin rohkeasti haasteeseen esitellä historiaa myös makujen ja tuoksujen avulla. Netistä ja kirjoista löysin monta ohjetta erilaisten aikakausien ruokien valmistamiseen ja tein eräänlaisia kompromisseja eri resepteistä – sellaisia, joita voi toteuttaa helposti, mutta melko tarkasti autenttisuuteen pyrkien.

Summa summarum: Tein valintoja siitä, mitä esitän arkeologiasta alana ja mitä kerron esihistoriasta. Pyrin kuitenkin mahdollisimman monimuotoiseen menetelmään yhdistäen esittelyt, käsillä tekemisen, kohteiden kokemisen maastossa ja objektien näkemisen museossa sekä aistien hyödyntämisen ruoanlaiton parissa. Tässä prosessissa laaja kokemukseni museopedagogiikasta ja arkeologisista työpajoista museoissa oli erittäin hyödyllinen. Hyödynsin myös tietoja muista kulttuuriperintökasvatuksen muodoista, kuten arkistopedagogiikasta ja niin sanotusta aikamatka-pedagogiikasta, joihin olen vuosien saatossa tutustunut eri näitä käsittelevissä seminaareissa ja työtehtävissä. Suosittelen lämpimästi, että hyödynnätte tilaisuutta osallistua vastaaviin seminaariin!

Tulevaisuudessa jatkan varmasti tällaisten kulttuuriperintökasvatuksellisten työpajojen kehittämistä edelleen. Toivoin lisää keskustelua aiheesta, koska todistettavasti ”arkeopedaa” ei tehdä ainoastaan yliopistossa ja museossa sekä harrastustoiminnan puitteissa, vaan esimerkiksi myös yritysten tuotteena. Lopuksi tarjoan teille kuitenkin vielä muutaman ”reseptin” lounaista, joita valmistimme kesäleirillä – kokeilkaa niitä vapaasti!

”Rautakauden lounas” kanakeitolla ja leivällä
Ohraleipä: ohrajauhoja, hiivaa, noin 1 dl maitoa, noin 4 dl heraa (tuorejuustosta), noin 150 gr voita. Sulata voi ja lämmitä voi ja hera + maito sormenlämpöiseksi, sekoita siihen hiiva. Lisää noin 5 dl ohrajouhoja. Anna nousta noin 20 minuuttia. Pyöritä sämpylöiksi ja anna nousta 10 min. Valmista uunissa, noin 225 astetta 15 minuuttia.
Kanakeitto: 3 kananrintaa, purjoa, kevätsipulia, pussillinen pakasteherneitä, suolaa (liemikuutio tarpeen mukaan), kuitattua libbstikkaa/liperiä. Keitä vesi kattilassa. Pilko sipulit ja laita kattilaan yhdessä herneiden ja kananrintojen kanssa, suolaa ja lisää liperiä. Anna kiehua 30 min. Nosta kananrinnat ja pilko ne pienempiin palasiin, annan kiehahtaa ennen tarjoilua.
Tuorejuusto (tehdään edellisenä päivänä): 2 dl kermaviiliä, 1 litra piimää, vähän suolaa, tuoretta ruohosipulia. Keitä piimä ja kermaviili alhaisessa lämpötilassa noin 40-50 min. Leikkaa purjo ja lisää suolaa seokseen. Kaada juustokeitto muotteihin. Ota hera talteen leipää varten. Anna jäätyä yön yli jääkaapissa.
Ruokajuomaksi joimme maitoa.

”Viikinkilounas”, possua juurespedillä
Ruoka kypsennetään niin kutsutussa roomalaispadassa tai Römertopfissa joka on keraaminen kannellinen pata.
Juurekset: punajuurta, lanttua, juuriselleriä, palsternakkaa ja naurista.
Purjo- och vårlök
Kuivattua tai tuoretta libbstikkaa/liperiä
2 kpl leikattua possun sisäfilettä
suolaa
3 kpl valkosipulinkynttä
Kaurahiutaleita, suolaa
Puolukoita pakkasesta
Anna padan lillua veedssä noin 15 minuuttia ennen ruoan valmistamista. Kuori ja kuutio juurekset, sekoita oliiviöljyä ja yrttejä joukkoon. Pilko sipulit ja kaada kaikki pataan. Huuhtele fileitä ja leikkaa niihin pieniä reikiä, mihin laitat valkosipulin palasia. Voitele fileety oliiviöljyllä, suolaa ja lisää liperi. Laita fileet juuresten päälle kannen alle ja laita pata kylmään uuniin. Väännä uuni 275-300 asteeseen ja anna pasdan valmistua noin 60 min. ajan. Keitä kaurapuuro, tarjoile puolukoiden kanssa. Ruokajuomaksi joimme piimää.

”Keskiaikainen lounas” täysjyväohralla ja makkaralla
Makkaraa – säästä aikaa ja osta makkara valmiina. Voit kuitenkin esitellä ja kertoa siitä, miten makkaroita valmistetaan käsin.
Täysjyväohraa: keitä 8 minuuttia kannen alla.
Uuniporkkanoita: kuori ja pilko porkkanat tikuiksi, sekoita niihin oliiviöljyä, suolaa ja tuoretta timjamia sekä tuoretta ruohosipulia. Paista 225 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.
Keitettyjä munia.
Ruisleipää ja voita.
Uuniomenoita rusinoilla: pilko omenat viipaleiksi, ripottele päälle rusinoita ja hunajaa. Paista 225 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.
Ruokajuomona oli mustaherukka-mustikka-mehua.

Kirjallisuus:
Rantala, Jukka & Ahonen, Sirkka 2015: Ajan merkit. Historian käyttö ja opetus. Gaudeamus: Helisnki.
Ruohonen, Juha 2017: Arkeologiapedagogiikka – kasvatustieteen osa-alue vai käytännön museotyötä esihistorian parissa? Muinaistutkija 4/2017, 2-18.
Tuomi-Nikula, Outi, Haanpää, Riina & Kivilaakso, Aura (toim.) 2013: Mitä on kulttuuriperintö? Tietolipas 243. Suomalainen Kirjallisuuden Seura: Helsinki.

Sähköiset blogitekstini aiheeseen liittyen:
Insikter, forntida pyssel och arkeopedagogik i arkeologiklubben hösten 2014
Arkeologiklubb – arkeologiakerho 2017
Arkeologiskt sommarläger – arkeologinen kesäleiri 2017

 

Eva Ahl-Waris

FT, tietokirjailija
Ahl-Waris on vapaa tutkija Helsingissä ja työskentelee humanististen alojen ammatinharjoittajana (Tmi Eva Ahl) sekä historian tuntiopettajana Arbiksessa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *