Tutustumismatka suomen kieleen – Introduction to Finnish

Tämä kurssi on päättynyt

70100500 Kurssimaksu: 100,00 €

Aika: 12.08.2019 - 16.08.2019

Paikka: Ratapihantie 13 (Haaga-Helia)

Opettaja: Hannaliisa Huhtinen

Oppitunteja: 35

Ilmoittautuminen alkaa: 06.03.2019 10:00

Ilmoittautuminen päättyy: 13.08.2019 23:59

Kurssin tiedot

Aika: 12.–16.8. ma–pe klo 9.00–15.15

Tämä kommunikointiin keskittyvä intensiivikurssi on tarkoitettu vasta-alkajille. Kurssi sopii myös muille suomen kielestä kiinnostuneille.  Kurssilla opetellaan tervehtimään ja esittäytymään, asioimaan mm. ravintolassa, hotellissa ja kaupassa sekä kysymään tietä ja liikkumaan suomen kieltä käyttäen. Kurssilla opetellaan jonkin verran kielioppia ja tutustutaan suomen kielen rakenteeseen ja opiskelutekniikoihin.  Pääpaino on kuitenkin puhumisessa ja fraasien opettelussa. Lisäksi kurssilla tutustutaan Suomen kulttuuriin ja matkailuun. Opettaja tuo kurssille tarvittavan materiaalin. Opetuskieli on suomi, mutta opettaja käyttää opetuksessaan paljon ilmeitä, eleitä, liikkeitä ja kuvia.
Pohjatiedot: Osallistuminen ei edellytä aiempia suomen kielen opintoja. Osallistujien tulee hallita latinalaiset aakkoset.
Huom. ”Tutustumismatka suomen kieleen” on itsenäinen kurssi eikä osa kesäyliopiston peruskursseja, tasot 1–6

Kurssin kalenteri:
Not available / Kokoontumiskertoja ei ole julkaistu

Kurssin tiedot

Sujuuko jo suomeksi – Getting by in Finnish

Tämä kurssi on päättynyt

70100501 Kurssimaksu: 100,00 €

Aika: 19.08.2019 - 23.08.2019

Paikka: Ratapihantie 13 (Haaga-Helia)

Opettaja: Hannaliisa Huhtinen

Oppitunteja: 35

Ilmoittautuminen alkaa: 06.03.2019 10:00

Ilmoittautuminen päättyy: 20.08.2019 23:59

Kurssin tiedot

Aika: 19.–23.8. ma–pe klo 9.00–15.15

Tämä kommunikointiin keskittyvä intensiivikurssi on tarkoitettu suomea hieman osaaville opiskelijoille, jotka haluavat oppia käyttämään suomea tavallisissa tilanteissa. Kurssi sopii myös suomea jo jonkin verran osaaville, jotka eivät uskalla puhua suomea. Kurssilla opetellaan kertomaan itsestä, hoitamaan tavallisia asioita, seuraamaan suurimpia uutisia, kysymään tietä ja liikkumaan suomeksi. Kurssilla opetellaan jonkin verran kielioppia, tutustutaan suomen kielen rakenteeseen ja opiskelutekniikoihin.  Pääpaino on kuitenkin puhumisessa. Lisäksi kurssilla tutustutaan Suomen kulttuuriin ja matkailuun. Opettaja tuo kurssille tarvittavan materiaalin
Huom. ”Sujuuko jo suomeksi” on itsenäinen kurssi eikä osa kesäyliopiston peruskursseja, tasot 1–6 

Kurssin kalenteri:
Not available / Kokoontumiskertoja ei ole julkaistu

Kurssin tiedot

Основы финского для русскоговорящих – Suomi alkuun venäjäksi

Tämä kurssi on peruutettu

70100505 Kurssimaksu: 100,00 €

Aika: 27.05.2019 - 13.06.2019

Paikka: Iso Roobertinkatu 20-22 (Eiran aikuislukio)

Opettaja: Julia Zsembery

Oppitunteja: 35

Ilmoittautuminen alkaa: 06.03.2019 10:00

Ilmoittautuminen päättyy: 06.08.2019 23:59

Kurssin tiedot

27.5–5.6. ma-ke ja 10.6–13.6. ma-to klo 13:30-16:00

Гра́фик: 27.5–5.6. Пн-Ср и 10.6–13.6. Пн–Чт
13:30-16:00
 
TВводный курс для тех, кто только начинает изучать финский язык. Курс подготавливает к обучению на более интенсивных курсах. Целью является развитие первых коммуникативных навыков. В программу входит составление простейших предложений и вопросов, знакомство с типами глаголов. Обучение происходит на русском языке. Знание латинского алфавита обязательно. Материал:  Suomen mestari 1, урок 1–5

Kurssin kalenteri:
Not available / Kokoontumiskertoja ei ole julkaistu

Kurssin tiedot

Cours de Finnois Élémentaire – Suomi alkuun ranskaksi

Tämä kurssi on peruutettu

70100506 Kurssimaksu: 100,00 €

Aika: 03.06.2019 - 18.06.2019

Paikka: Iso Roobertinkatu 20-22 (Eiran aikuislukio)

Opettaja: FM André Landefort

Ilmoittautuminen alkaa: 06.03.2019 10:00

Ilmoittautuminen päättyy: 28.05.2019 23:59

Kurssin tiedot

 3.–18.6. Lundi–jeudi 16:30–19:00

Le cours vous offre une initiation à la langue finnoise. Par exemple, il peut servir d’un premier pas vers des études intensives du finnois. Vous allez apprendre les bases élémentaires de la langue dans une atmosphère détenue. On va produire ensemble des situations linguistiques quotidiennes qu’on répète ensemble. Le francais est utilisé parallèlement avec le finnois comme langue d’enseignement. Aucune connaissance du finnois n’est exigée à l’avance mais les participants devraient savoir utiliser l’alphabet latin. 
Livre: Suomen mestari 1, leçon 1–5

Kurssin kalenteri:
Not available / Kokoontumiskertoja ei ole julkaistu

Kurssin tiedot

Suomea intensiivisesti 1 plus

70101001 Kurssimaksu: 190,00 €

Aika: 20.07.2020 - 20.08.2020

Paikka: Paikka ilmoitetaan myöhemmin

Opettaja: FM Tiina Haapakoski

Oppitunteja: 72

Ilmoittautuminen alkaa: 16.12.2019 10:00

Ilmoittautuminen päättyy: 14.07.2020 23:59

Kurssin tiedot

Oppikirja: Gehring–Heinzmann, Suomen mestari 1 (kappaleet: 1–5)
Sisältö: Suomen kielen äänteet ja aakkoset. Lukusanat, kellonajat, viikonpäivät, kuukaudet, vuodenajat ja sää. Asiointia kioskilla, kaupassa ja toimistossa. Itsestä, perheestä, ulkonäöstä ja päivän kulusta kertominen. Verbityypit ja verbien persoonataivutus, yksikön nominatiivi, genetiivi ja partitiivi, omistusrakenne. Vokaaliharmonia, nominien astevaihtelu. 
plus Kurssilla painotetaan erityisesti suullisen kielitaidon osuutta ja kurssin opetukseen sisältyy 20 lisäoppituntia suullisen kielitaidon harjoittelua.
Opetuskieli: Suomi
Edeltävät opinnot: Osallistuminen ei edellytä aiempia suomen kielen opintoja. 
Osallistujien tulee hallita latinalaiset aakkoset.

Kurssin kalenteri:
Ma 20.07.2020 10.00–13.15, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ti 21.07.2020 10.00–13.15, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ke 22.07.2020 10.00–13.15, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
To 23.07.2020 10.00–13.15, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ma 27.07.2020 10.00–13.15, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ti 28.07.2020 10.00–13.15, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ke 29.07.2020 10.00–13.15, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
To 30.07.2020 10.00–13.15, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ma 03.08.2020 10.00–13.15, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ti 04.08.2020 10.00–13.15, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ke 05.08.2020 10.00–13.15, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
To 06.08.2020 10.00–13.15, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ma 10.08.2020 10.00–13.15, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ti 11.08.2020 10.00–13.15, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ke 12.08.2020 10.00–13.15, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
To 13.08.2020 10.00–13.15, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ma 17.08.2020 10.00–13.15, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ti 18.08.2020 10.00–13.15, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ke 19.08.2020 10.00–13.15, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
To 20.08.2020 10.00–13.15, Paikka ilmoitetaan myöhemmin

Kurssin tiedot

Suomea intensiivisesti 1 ryhmä A

Tämä kurssi on päättynyt

7010100A Kurssimaksu: 110,00 €

Aika: 06.05.2019 - 29.05.2019

Paikka: Laivurinkatu 3 (Eiran aikuislukio)

Opettaja: FM Alfred Ermann

Oppitunteja: 52

Ilmoittautuminen alkaa: 06.03.2019 10:00

Ilmoittautuminen päättyy: 06.05.2019 23:59

Kurssin tiedot

6.–29.5. ma–ke klo 16.15–20.00
Uusintakoe: 14.6. pe klo 17.00–19.00
Uusintakoepaikka: Ratapihantie 13, Haaga-Helia

Sisältö: Suomen kielen äänteet ja aakkoset. Lukusanat, kellonajat, viikonpäivät, kuukaudet, vuodenajat ja sää. Asiointia kioskilla, kaupassa ja toimistossa. Itsestä, perheestä, ulkonäöstä ja päivän kulusta kertominen. Verbityypit ja verbien persoonataivutus, yksikön nominatiivi, genetiivi ja partitiivi, omistusrakenne. Vokaaliharmonia, nominien astevaihtelu.

Opetuskieli: Suomi Edeltävät opinnot: Osallistuminen ei edellytä aiempia suomen kielen opintoja. (Osallistujien tulee hallita länsimaiset aakkoset.)

Oppikirja: Gehring - Heinzmann, Suomen mestari 1 (Kappaleet: 1 - 5 )

Suoritustapa: Kurssin kesto on 4,33 oppituntia päivässä, yhteensä 52 tuntia. Viikossa kontaktiopetusta on 13 tuntia.

Kurssin kalenteri:
Not available / Kokoontumiskertoja ei ole julkaistu

Kurssin tiedot

Suomea intensiivisesti 1 ryhmä A

7010100A Kurssimaksu: 110,00 €

Aika: 07.01.2020 - 29.01.2020

Paikka: Isonnevantie 8 (SYK)

Opettaja: FM Tarmo Vilhunen

Oppitunteja: 52

Ilmoittautuminen alkaa: 20.11.2019 10:00

Ilmoittautuminen päättyy: 17.12.2019 23:59

Ilmoittaudu Kurssin tiedot

Aika: 7.–9.1. ti–to ja 13–29.1.ma-ke
klo 16.30–20.15

Sisältö: Suomen kielen äänteet ja aakkoset. Lukusanat, kellonajat, viikonpäivät, kuukaudet, vuodenajat ja sää. Asiointia kioskilla, kaupassa ja toimistossa. Itsestä, perheestä, ulkonäöstä ja päivän kulusta kertominen. Verbityypit ja verbien persoonataivutus, yksikön nominatiivi, genetiivi ja partitiivi, omistusrakenne. Vokaaliharmonia, nominien astevaihtelu.

Opetuskieli: Suomi Edeltävät opinnot: Osallistuminen ei edellytä aiempia suomen kielen opintoja. (Osallistujien tulee hallita länsimaiset aakkoset.)

Oppikirja: Gehring - Heinzmann, Suomen mestari 1 (Kappaleet: 1 - 5) Huom ! vanha painos

Suoritustapa: Kurssin kesto on 4,33 oppituntia päivässä, yhteensä 52 tuntia.  Kurssin 52 kontaktiopetustunnin lisäksi itsenäisen työskentelyn (kotitehtävien ja kokeeseen valmistautumisen) määräksi arvioidaan 54,8 tuntia. Viikossa kontaktiopetusta on 13 oppituntia ja itsenäisen työskentelyn määräksi arvioidaan viikossa 13,7 oppituntia. 

Kurssin kalenteri:
Not available / Kokoontumiskertoja ei ole julkaistu

Ilmoittaudu Kurssin tiedot

Suomea intensiivisesti 1 ryhmä B

Tämä kurssi on päättynyt

7010100B Kurssimaksu: 110,00 €

Aika: 13.05.2019 - 31.05.2019

Paikka: Laivurinkatu 3 (Eiran aikuislukio)

Opettaja: FM Monica Osváth

Oppitunteja: 52

Ilmoittautuminen alkaa: 06.03.2019 10:00

Ilmoittautuminen päättyy: 13.05.2019 23:59

Kurssin tiedot

13.–31.5. ma–to klo 16.15–20.00
Huom! to 30.5. opetus poikkeuksellisesti pe 31.5.
Uusintakoe: 14.6. pe klo 17.00–19.00
Uusintakoepaikka: Ratapihantie 13, Haaga-Helia

Sisältö: Suomen kielen äänteet ja aakkoset. Lukusanat, kellonajat, viikonpäivät, kuukaudet, vuodenajat ja sää. Asiointia kioskilla, kaupassa ja toimistossa. Itsestä, perheestä, ulkonäöstä ja päivän kulusta kertominen. Verbityypit ja verbien persoonataivutus, yksikön nominatiivi, genetiivi ja partitiivi, omistusrakenne. Vokaaliharmonia, nominien astevaihtelu.

Opetuskieli: Suomi Edeltävät opinnot: Osallistuminen ei edellytä aiempia suomen kielen opintoja. (Osallistujien tulee hallita länsimaiset aakkoset.)

Oppikirja: Gehring - Heinzmann, Suomen mestari 1 (Kappaleet: 1 - 5 )

Suoritustapa: Kurssin kesto on 4,33 oppituntia päivässä, yhteensä 52 tuntia. Viikossa kontaktiopetusta on 13 tuntia.

Kurssin kalenteri:
Not available / Kokoontumiskertoja ei ole julkaistu

Kurssin tiedot

Suomea intensiivisesti 1 ryhmä B

7010100B Kurssimaksu: 110,00 €

Aika: 04.05.2020 - 27.05.2020

Paikka: Paikka ilmoitetaan myöhemmin

Opettaja: FM Julia Zsembery

Oppitunteja: 52

Ilmoittautuminen alkaa: 20.11.2019 10:00

Ilmoittautuminen päättyy: 27.04.2021 23:59

Ilmoittaudu Kurssin tiedot

Aika: 4.–27.5. ma–ke
klo 9.15–12.00
 
Sisältö: Suomen kielen äänteet ja aakkoset. Lukusanat, kellonajat, viikonpäivät, kuukaudet, vuodenajat ja sää. Asiointia kioskilla, kaupassa ja toimistossa. Itsestä, perheestä, ulkonäöstä ja päivän kulusta kertominen. Verbityypit ja verbien persoonataivutus, yksikön nominatiivi, genetiivi ja partitiivi, omistusrakenne. Vokaaliharmonia, nominien astevaihtelu.

Opetuskieli: Suomi Edeltävät opinnot: Osallistuminen ei edellytä aiempia suomen kielen opintoja. (Osallistujien tulee hallita länsimaiset aakkoset.)

Oppikirja: Gehring - Heinzmann, Suomen mestari 1 (Kappaleet: 1 - 5 )

Suoritustapa: Kurssin kesto on 4,33 oppituntia päivässä, yhteensä 52 tuntia. Viikossa kontaktiopetusta on 13 tuntia.

Kurssin kalenteri:
Not available / Kokoontumiskertoja ei ole julkaistu

Ilmoittaudu Kurssin tiedot

Suomea intensiivisesti 1 ryhmä C

Tämä kurssi on päättynyt

7010100C Kurssimaksu: 110,00 €

Aika: 03.06.2019 - 20.06.2019

Paikka: Iso Roobertinkatu 20-22 (Eiran aikuislukio)

Opettaja: FM Julia Zsembery

Oppitunteja: 52

Ilmoittautuminen alkaa: 06.03.2019 10:00

Ilmoittautuminen päättyy: 03.06.2019 23:59

Kurssin tiedot

Aika: 3.–20.6. ma–to klo 9.00–12.45
Uusintakoe: 28.6. pe klo 17.00–19.00

Suoritustapa: Kurssin kesto on 4,33 oppituntia päivässä, yhteensä 52 tuntia.  Kurssin 52 kontaktiopetustunnin lisäksi itsenäisen työskentelyn (kotitehtävien ja kokeeseen valmistautumisen) määräksi arvioidaan 54,8 tuntia. Viikossa kontaktiopetusta on 17,33 tuntia ja itsenäisen työskentelyn määräksi arvioidaan viikossa 18,27 tuntia. 

Aika: 11.05.2020 - 28.05.2020

Paikka: Paikka ilmoitetaan myöhemmin

Opettaja: FM Monica Osváth

Oppitunteja: 52

Ilmoittautuminen alkaa: 20.11.2019 10:00

Ilmoittautuminen päättyy: 05.05.2020 23:59

Ilmoittaudu Kurssin tiedot

Aika: 11.–28.5. ma–to
klo 16.15–20.00
to 21.5. opetus poikkeuksellisesti pe 22.5.

Sisältö: Suomen kielen äänteet ja aakkoset. Lukusanat, kellonajat, viikonpäivät, kuukaudet, vuodenajat ja sää. Asiointia kioskilla, kaupassa ja toimistossa. Itsestä, perheestä, ulkonäöstä ja päivän kulusta kertominen. Verbityypit ja verbien persoonataivutus, yksikön nominatiivi, genetiivi ja partitiivi, omistusrakenne. Vokaaliharmonia, nominien astevaihtelu.

Opetuskieli: Suomi Edeltävät opinnot: Osallistuminen ei edellytä aiempia suomen kielen opintoja. (Osallistujien tulee hallita länsimaiset aakkoset.)

Oppikirja: Gehring - Heinzmann, Suomen mestari 1 (Kappaleet: 1 - 5 )

Suoritustapa: Kurssin kesto on 4,33 oppituntia päivässä, yhteensä 52 tuntia. Viikossa kontaktiopetusta on 13 tuntia.

Kurssin kalenteri:
Not available / Kokoontumiskertoja ei ole julkaistu

Ilmoittaudu Kurssin tiedot

Suomea intensiivisesti 1 ryhmä D

Tämä kurssi on peruutettu

7010100D Kurssimaksu: 110,00 €

Aika: 03.06.2019 - 20.06.2019

Paikka: Iso Roobertinkatu 20-22 (Eiran aikuislukio)

Opettaja: FM Alfred Ermann

Ilmoittautuminen alkaa: 06.03.2019 10:00

Ilmoittautuminen päättyy: 28.05.2019 23:59

Kurssin tiedot

3.–20.6. ma–to klo 9.00–12.45

Suoritustapa: Kurssin kesto on 4,33 oppituntia päivässä, yhteensä 52 tuntia. Viikossa kontaktiopetusta on 17,33 tuntia. 

Kurssin kalenteri:
Not available / Kokoontumiskertoja ei ole julkaistu

Kurssin tiedot

Suomea intensiivisesti 1 ryhmä D

7010100D Kurssimaksu: 110,00 €

Aika: 01.06.2020 - 18.06.2020

Paikka: Paikka ilmoitetaan myöhemmin

Opettaja: FM Heini Kaalamo

Oppitunteja: 52

Ilmoittautuminen alkaa: 20.11.2019 10:00

Ilmoittautuminen päättyy: 25.05.2021 23:59

Ilmoittaudu Kurssin tiedot

Aika: 1.–18.6. ma–to
klo 9.00–12.45
 
Sisältö: Suomen kielen äänteet ja aakkoset. Lukusanat, kellonajat, viikonpäivät, kuukaudet, vuodenajat ja sää. Asiointia kioskilla, kaupassa ja toimistossa. Itsestä, perheestä, ulkonäöstä ja päivän kulusta kertominen. Verbityypit ja verbien persoonataivutus, yksikön nominatiivi, genetiivi ja partitiivi, omistusrakenne. Vokaaliharmonia, nominien astevaihtelu.

Opetuskieli: Suomi Edeltävät opinnot: Osallistuminen ei edellytä aiempia suomen kielen opintoja. (Osallistujien tulee hallita länsimaiset aakkoset.)

Oppikirja: Gehring - Heinzmann, Suomen mestari 1 (Kappaleet: 1 - 5 )

Suoritustapa: Kurssin kesto on 4,33 oppituntia päivässä, yhteensä 52 tuntia.  Kurssin 52 kontaktiopetustunnin lisäksi itsenäisen työskentelyn (kotitehtävien ja kokeeseen valmistautumisen) määräksi arvioidaan 54,8 tuntia. Viikossa kontaktiopetusta on 17,33 tuntia ja itsenäisen työskentelyn määräksi arvioidaan viikossa 18,27 tuntia. 

Kurssin kalenteri:
Not available / Kokoontumiskertoja ei ole julkaistu

Ilmoittaudu Kurssin tiedot

Suomea intensiivisesti 1 ryhmä E

Tämä kurssi on päättynyt

7010100E Kurssimaksu: 110,00 €

Aika: 03.06.2019 - 20.06.2019

Paikka: Iso Roobertinkatu 20-22 (Eiran aikuislukio)

Opettaja: FM Alfred Ermann

Oppitunteja: 52

Ilmoittautuminen alkaa: 06.03.2019 10:00

Ilmoittautuminen päättyy: 03.06.2019 23:59

Kurssin tiedot

3.–20.6. ma–to klo 16.15–20.00
Uusintakoe: 19.7. pe klo 17.00–19.00

Opettaja: FM Pauliina Waris

Suomea intensiivisesti 1 ryhmä F

Tämä kurssi on päättynyt

7010100F Kurssimaksu: 110,00 €

Aika: 24.06.2019 - 11.07.2019

Paikka: Iso Roobertinkatu 20-22 (Eiran aikuislukio)

Opettaja: FM Tiina Haapakoski

Oppitunteja: 52

Ilmoittautuminen alkaa: 06.03.2019 10:00

Ilmoittautuminen päättyy: 24.06.2019 23:59

Kurssin tiedot

Aika: 24.6.–11.7. ma–to klo 9.00–12.45
Uusintakoe: 19.7. pe klo 17.00–19.00
Uusintakoepaikka: Ratapihantie 13, Haaga-Helia

Sisältö: Suomen kielen äänteet ja aakkoset. Lukusanat, kellonajat, viikonpäivät, kuukaudet, vuodenajat ja sää. Asiointia kioskilla, kaupassa ja toimistossa. Itsestä, perheestä, ulkonäöstä ja päivän kulusta kertominen. Verbityypit ja verbien persoonataivutus, yksikön nominatiivi, genetiivi ja partitiivi, omistusrakenne. Vokaaliharmonia, nominien astevaihtelu.

Opetuskieli: Suomi Edeltävät opinnot: Osallistuminen ei edellytä aiempia suomen kielen opintoja. (Osallistujien tulee hallita länsimaiset aakkoset.)

Oppikirja: Gehring - Heinzmann, Suomen mestari 1 (Kappaleet: 1 - 5 )

Suoritustapa: Kurssin kesto on 4,33 oppituntia päivässä, yhteensä 52 tuntia. Viikossa kontaktiopetusta on 17,33 tuntia. 

Kurssin kalenteri:
Not available / Kokoontumiskertoja ei ole julkaistu

Kurssin tiedot

Suomea intensiivisesti 1 ryhmä F

7010100F Kurssimaksu: 110,00 €

Aika: 22.06.2020 - 09.07.2020

Paikka: Iso Roobertinkatu 20-22 (Eiran aikuislukio)

Opettaja: FM Siru Käyhkö

Oppitunteja: 52

Ilmoittautuminen alkaa: 16.12.2019 10:00

Ilmoittautuminen päättyy: 16.06.2020 23:59

Kurssin tiedot

Aika: 22.6.–9.7. ma–to

Ma 22.06.2020 09.00 - 12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ti 23.06.2020 09.00 - 12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ke 24.06.2020 09.00 - 12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
To 25.06.2020 09.00 - 12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ma 29.06.2020 09.00 - 12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ti 30.06.2020 09.00 - 12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ke 01.07.2020 09.00 - 12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
To 02.07.2020 09.00 - 12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ma 06.07.2020 09.00 - 12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ti 07.07.2020 09.00 - 12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ke 08.07.2020 09.00 - 12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
To 09.07.2020 09.00 - 12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin

Kurssin tiedot

Suomea intensiivisesti 1 ryhmä G

7010100G Kurssimaksu: 110,00 €

Suomea intensiivisesti 1 ryhmä H

Tämä kurssi on päättynyt

7010100H Kurssimaksu: 110,00 €

Aika: 24.06.2019 - 11.07.2019

Paikka: Iso Roobertinkatu 20-22 (Eiran aikuislukio)

Opettaja: FM Päivi Kivikangas

Oppitunteja: 52

Ilmoittautuminen alkaa: 06.03.2019 10:00

Ilmoittautuminen päättyy: 24.06.2019 23:59

Kurssin tiedot

Aika: 24.6.–11.7. ma–to klo 16.15–20.00

Ma 22.06.2020 16.15 - 20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ti 23.06.2020 16.15 - 20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ke 24.06.2020 16.15 - 20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
To 25.06.2020 16.15 - 20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ma 29.06.2020 16.15 - 20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ti 30.06.2020 16.15 - 20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ke 01.07.2020 16.15 - 20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
To 02.07.2020 16.15 - 20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ma 06.07.2020 16.15 - 20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ti 07.07.2020 16.15 - 20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ke 08.07.2020 16.15 - 20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
To 09.07.2020 16.15 - 20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin

Kurssin tiedot

Suomea intensiivisesti 1 ryhmä J

Tämä kurssi on päättynyt

7010100J Kurssimaksu: 110,00 €

Aika: 22.07.2019 - 08.08.2019

Opettaja: FM Paula Hongisto

Ilmoittautuminen päättyy: 23.07.2019 23:59

Kurssin tiedot

Aika: 22.7.–8.8. ma–to klo 09.00 - 12.45
​Uusintakoe: 16.8. pe klo 17.00–19.00

Aika: 20.07.2020 - 06.08.2020

Paikka: Paikka ilmoitetaan myöhemmin

Opettaja: FM Siru Käyhkö

Oppitunteja: 52

Ilmoittautuminen alkaa: 16.12.2019 10:00

Ilmoittautuminen päättyy: 14.07.2020 23:59

Kurssin tiedot

Aika: 20.7.–6.8. ma–to

Ma 20.07.2020 09.00 - 12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ti 21.07.2020 09.00 - 12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ke 22.07.2020 09.00 - 12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
To 23.07.2020 09.00 - 12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ma 27.07.2020 09.00 - 12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ti 28.07.2020 09.00 - 12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ke 29.07.2020 09.00 - 12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
To 30.07.2020 09.00 - 12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ma 03.08.2020 09.00 - 12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ti 04.08.2020 09.00 - 12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ke 05.08.2020 09.00 - 12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
To 06.08.2020 09.00 - 12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin

Kurssin tiedot

Suomea intensiivisesti 1 ryhmä K

Tämä kurssi on päättynyt

7010100K Kurssimaksu: 110,00 €

Aika: 22.07.2019 - 08.08.2019

Paikka: Iso Roobertinkatu 20-22 (Eiran aikuislukio)

Opettaja: FM Alfred Ermann

Oppitunteja: 52

Ilmoittautuminen alkaa: 06.03.2019 10:00

Ilmoittautuminen päättyy: 23.07.2019 23:59

Kurssin tiedot

Aika: 22.7.–8.8. ma–to klo 16.15–20.00

Opettaja: FM Ritva Isotalus

Ma 20.07.2020 16.15 - 20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ti 21.07.2020 16.15 - 20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ke 22.07.2020 16.15 - 20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
To 23.07.2020 16.15 - 20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ma 27.07.2020 16.15 - 20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ti 28.07.2020 16.15 - 20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ke 29.07.2020 16.15 - 20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
To 30.07.2020 16.15 - 20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ma 03.08.2020 16.15 - 20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ti 04.08.2020 16.15 - 20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ke 05.08.2020 16.15 - 20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
To 06.08.2020 16.15 - 20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin

Kurssin tiedot

Suomea intensiivisesti 1 ryhmä L

Tämä kurssi on päättynyt

7010100L Kurssimaksu: 110,00 €

Aika: 12.08.2019 - 29.08.2019

Paikka: Ratapihantie 13 (Haaga-Helia)

Opettaja: FM Alfred Ermann

Oppitunteja: 52

Ilmoittautuminen alkaa: 06.03.2019 10:00

Ilmoittautuminen päättyy: 13.08.2019 23:59

Kurssin tiedot

12.–29.8. ma–to klo 9.00–12.45
​Uusintakoe: 6.9. pe klo 17.00–19.00
Uusintakoepaikka: Hattulantie 2, Mäkelän koulu

Aika: 10.08.2020 - 27.08.2020

Paikka: Paikka ilmoitetaan myöhemmin

Opettaja: FM Ritva Isotalus

Oppitunteja: 52

Ilmoittautuminen alkaa: 16.12.2019 10:00

Ilmoittautuminen päättyy: 04.08.2020 23:59

Kurssin tiedot

Aika: 10.–27.8. ma–to

Ma 10.08.2020 09.00 - 12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ti 11.08.2020 09.00 - 12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ke 12.08.2020 09.00 - 12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
To 13.08.2020 09.00 - 12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ma 17.08.2020 09.00 - 12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ti 18.08.2020 09.00 - 12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ke 19.08.2020 09.00 - 12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
To 20.08.2020 09.00 - 12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ma 24.08.2020 09.00 - 12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ti 25.08.2020 09.00 - 12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ke 26.08.2020 09.00 - 12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
To 27.08.2020 09.00 - 12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin

Kurssin tiedot

Suomea intensiivisesti 1 ryhmä M

Tämä kurssi on päättynyt

7010100M Kurssimaksu: 110,00 €

Aika: 12.08.2019 - 29.08.2019

Paikka: Isonnevantie 8 (SYK)

Opettaja: FL Inkeri Jääskeläinen

Oppitunteja: 52

Ilmoittautuminen alkaa: 06.03.2019 10:00

Ilmoittautuminen päättyy: 13.08.2019 23:59

Kurssin tiedot

Aika: 12.–29.8. ma–to  klo 16.15–20.00

​Uusintakoe: 6.9. pe klo 17.00–19.00
Uusintakoepaikka: Hattulantie 2, Mäkelän koulu

Sisältö: Suomen kielen äänteet ja aakkoset. Lukusanat, kellonajat, viikonpäivät, kuukaudet, vuodenajat ja sää. Asiointia kioskilla, kaupassa ja toimistossa. Itsestä, perheestä, ulkonäöstä ja päivän kulusta kertominen. Verbityypit ja verbien persoonataivutus, yksikön nominatiivi, genetiivi ja partitiivi, omistusrakenne. Vokaaliharmonia, nominien astevaihtelu.

Opetuskieli: Suomi Edeltävät opinnot: Osallistuminen ei edellytä aiempia suomen kielen opintoja. (Osallistujien tulee hallita länsimaiset aakkoset.)

Oppikirja: Gehring - Heinzmann, Suomen mestari 1 (Kappaleet: 1 - 5 )

Suoritustapa: Kurssin kesto on 4,33 oppituntia päivässä, yhteensä 52 tuntia. Viikossa kontaktiopetusta on 17,33 tuntia. 

Kurssin kalenteri:
Not available / Kokoontumiskertoja ei ole julkaistu

Kurssin tiedot

Suomea intensiivisesti 1 ryhmä M

7010100M Kurssimaksu: 110,00 €

Aika: 10.08.2020 - 27.08.2020

Paikka: Paikka ilmoitetaan myöhemmin

Opettaja: FL Inkeri Jääskeläinen

Oppitunteja: 52

Ilmoittautuminen alkaa: 16.12.2019 10:00

Ilmoittautuminen päättyy: 04.08.2020 23:59

Kurssin tiedot

Aika: 10.–27.8. ma–to
klo 16.45–20.30
 
Sisältö: Suomen kielen äänteet ja aakkoset. Lukusanat, kellonajat, viikonpäivät, kuukaudet, vuodenajat ja sää. Asiointia kioskilla, kaupassa ja toimistossa. Itsestä, perheestä, ulkonäöstä ja päivän kulusta kertominen. Verbityypit ja verbien persoonataivutus, yksikön nominatiivi, genetiivi ja partitiivi, omistusrakenne. Vokaaliharmonia, nominien astevaihtelu.

Opetuskieli: Suomi Edeltävät opinnot: Osallistuminen ei edellytä aiempia suomen kielen opintoja. (Osallistujien tulee hallita länsimaiset aakkoset.)

Oppikirja: Gehring - Heinzmann, Suomen mestari 1 (Kappaleet: 1 - 5 )

Suoritustapa: Kurssin kesto on 4,33 oppituntia päivässä, yhteensä 52 tuntia. Viikossa kontaktiopetusta on 17,33 tuntia. 

Kurssin kalenteri:
Not available / Kokoontumiskertoja ei ole julkaistu

Kurssin tiedot

Suomea intensiivisesti 1 ryhmä N

Tämä kurssi on päättynyt

7010100N Kurssimaksu: 110,00 €

Aika: 02.09.2019 - 25.09.2019

Paikka: Isonnevantie 8 (SYK)

Opettaja: FM Tarmo Vilhunen

Oppitunteja: 52

Ilmoittautuminen alkaa: 06.03.2019 10:00

Ilmoittautuminen päättyy: 03.09.2019 23:59

Kurssin tiedot

Aika: 2.–25.9. ma–ke klo 17.15–21.00
​Uusintakoe: 4.10. pe klo 17.00–19.00
Uusintakoepaikka: Hattulantie 2, Mäkelän koulu

Sisältö: Suomen kielen äänteet ja aakkoset. Lukusanat, kellonajat, viikonpäivät, kuukaudet, vuodenajat ja sää. Asiointia kioskilla, kaupassa ja toimistossa. Itsestä, perheestä, ulkonäöstä ja päivän kulusta kertominen. Verbityypit ja verbien persoonataivutus, yksikön nominatiivi, genetiivi ja partitiivi, omistusrakenne. Vokaaliharmonia, nominien astevaihtelu.

Opetuskieli: Suomi Edeltävät opinnot: Osallistuminen ei edellytä aiempia suomen kielen opintoja. (Osallistujien tulee hallita länsimaiset aakkoset.)

Oppikirja: Gehring - Heinzmann, Suomen mestari 1 (Kappaleet: 1 - 5 )

Suoritustapa: Kurssin kesto on 4,33 oppituntia päivässä, yhteensä 52 tuntia. Viikossa kontaktiopetusta on 13 tuntia. 

Kurssin kalenteri:
Not available / Kokoontumiskertoja ei ole julkaistu

Kurssin tiedot

Suomea intensiivisesti 1 ryhmä P

Tämä kurssi on peruutettu

7010100P Kurssimaksu: 110,00 €

Aika: 02.09.2019 - 25.09.2019

Paikka: Isonnevantie 8 (SYK)

Opettaja: FM Pauliina Waris

Ilmoittautuminen alkaa: 06.03.2019 10:00

Ilmoittautuminen päättyy: 27.08.2019 23:59

Suomea intensiivisesti 2 ryhmä A

Tämä kurssi on päättynyt

7010200A Kurssimaksu: 110,00 €

Aika: 03.06.2019 - 20.06.2019

Paikka: Ratapihantie 13 (Haaga-Helia)

Opettaja: FM Jorma Kaunisto

Oppitunteja: 52

Ilmoittautuminen alkaa: 06.03.2019 10:00

Ilmoittautuminen päättyy: 10.06.2019 23:59

Kurssin tiedot

Aika: 3.–20.6. ma–to klo 9.00–12.45

Uusintakoe: 28.6. pe klo 17.00–19.00
Uusintakoepaikka: Ratapihantie 13, Haaga-Helia

Sisältö: Asuminen, ruoka, työ, ammatit, loma, matkustaminen. Asiointia mm. ravintolassa ja hotellissa. Paikallissijat, sanatyyppejä, objekti, verbien astevaihtelua, ainesanojen partitiivi. Tutustuminen puhekieleen.

Opetuskieli: Suomi

Lähtötaso: A1.1

Edeltävät opinnot: Kesäyliopiston Suomea intensiivisesti 1 tai muutoin hankitut vastaavat taidot

Oppikirja: Gehring - Heinzmann, Suomen mestari 1 (Kappaleet: 6 - 9)

Suoritustapa: Kurssin kesto on 4,33 oppituntia päivässä, yhteensä 52 tuntia. Viikossa kontaktiopetusta on 17,33 tuntia. 

Kurssin kalenteri:
Not available / Kokoontumiskertoja ei ole julkaistu

Kurssin tiedot

Suomea intensiivisesti 2 ryhmä A

7010200A Kurssimaksu: 110,00 €

Aika: 03.02.2020 - 26.02.2020

Paikka: Isonnevantie 8 (SYK)

Opettaja: FM Tarmo Vilhunen

Oppitunteja: 52

Ilmoittautuminen alkaa: 20.11.2019 10:00

Ilmoittautuminen päättyy: 28.01.2020 23:59

Ilmoittaudu Kurssin tiedot

Aika: 3.–26.2. ma–ke
klo 16.30–20.15

Sisältö: Asuminen, ruoka, työ, ammatit, loma, matkustaminen. Asiointia mm. ravintolassa ja hotellissa. Paikallissijat, sanatyyppejä, objekti, verbien astevaihtelua, ainesanojen partitiivi. Tutustuminen puhekieleen.

Opetuskieli: Suomi

Lähtötaso: A1.1

Edeltävät opinnot: Kesäyliopiston Suomea intensiivisesti 1 tai muutoin hankitut vastaavat taidot

Oppikirja: Gehring - Heinzmann, Suomen mestari 1 (Kappaleet: 6 - 9)

Suoritustapa: Kurssin kesto on 4,33 oppituntia päivässä, yhteensä 52 tuntia.  Kurssin 52 kontaktiopetustunnin lisäksi itsenäisen työskentelyn (kotitehtävien ja kokeeseen valmistautumisen) määräksi arvioidaan 54,8 tuntia. Viikossa kontaktiopetusta on 13 oppituntia ja itsenäisen työskentelyn määräksi arvioidaan viikossa 13,7 oppituntia. 

Kurssin kalenteri:
Not available / Kokoontumiskertoja ei ole julkaistu

Ilmoittaudu Kurssin tiedot

Suomea intensiivisesti 2 ryhmä B

Tämä kurssi on päättynyt

7010200B Kurssimaksu: 110,00 €

Aika: 03.06.2019 - 20.06.2019

Paikka: Iso Roobertinkatu 20-22 (Eiran aikuislukio)

Opettaja: DI Pekka Välilä

Oppitunteja: 52

Ilmoittautuminen alkaa: 06.03.2019 10:00

Ilmoittautuminen päättyy: 03.06.2019 23:59

Kurssin tiedot

Aika: 3.–20.6. ma–to klo 16.15–20.00

Suomea intensiivisesti 2 ryhmä C

Tämä kurssi on peruutettu

7010200C Kurssimaksu: 110,00 €

Opettaja: FM Jarkko Mikkola

Suomea intensiivisesti 2 ryhmä D

Tämä kurssi on päättynyt Opettaja vaihtunut painetusta ohjelmasta

7010200D Kurssimaksu: 110,00 €

Aika: 24.06.2019 - 11.07.2019

Paikka: Ratapihantie 13 (Haaga-Helia)

Opettaja: KK, HuK Katri Schroderus

Oppitunteja: 52

Ilmoittautuminen alkaa: 06.03.2019 10:00

Ilmoittautuminen päättyy: 24.06.2019 23:59

Kurssin tiedot

Aika: 24.6.–11.7. ma–to klo 9.00–12.45
Uusintakoe: 19.7. pe klo 17.00–19.00
Uusintakoepaikka: Ratapihantie 13, Haaga-Helia

Sisältö: Asuminen, ruoka, työ, ammatit, loma, matkustaminen. Asiointia mm. ravintolassa ja hotellissa. Paikallissijat, sanatyyppejä, objekti, verbien astevaihtelua, ainesanojen partitiivi. Tutustuminen puhekieleen.

Opetuskieli: Suomi

Lähtötaso: A1.1

Edeltävät opinnot: Kesäyliopiston Suomea intensiivisesti 1 tai muutoin hankitut vastaavat taidot

Oppikirja: Gehring - Heinzmann, Suomen mestari 1 (Kappaleet: 6 - 9)

Suoritustapa: Kurssin kesto on 4,33 oppituntia päivässä, yhteensä 52 tuntia. Viikossa kontaktiopetusta on 17,33 tuntia. 

Kurssin kalenteri:
Not available / Kokoontumiskertoja ei ole julkaistu

Kurssin tiedot

Suomea intensiivisesti 2 ryhmä D

7010200D Kurssimaksu: 110,00 €

Aika: 22.06.2020 - 09.07.2020

Paikka: Paikka ilmoitetaan myöhemmin

Opettaja: FM Paula Hongisto

Oppitunteja: 52

Ilmoittautuminen alkaa: 16.12.2019 10:00

Ilmoittautuminen päättyy: 16.06.2020 23:59

Kurssin tiedot

Aika: 22.6.–9.7. ma–to
klo 9.00–12.45
 
Sisältö: Asuminen, ruoka, työ, ammatit, loma, matkustaminen. Asiointia mm. ravintolassa ja hotellissa. Paikallissijat, sanatyyppejä, objekti, verbien astevaihtelua, ainesanojen partitiivi. Tutustuminen puhekieleen.

Opetuskieli: Suomi

Lähtötaso: A1.1

Edeltävät opinnot: Kesäyliopiston Suomea intensiivisesti 1 tai muutoin hankitut vastaavat taidot

Oppikirja: Gehring - Heinzmann, Suomen mestari 1 (Kappaleet: 6 - 9)

Suoritustapa: Kurssin kesto on 4,33 oppituntia päivässä, yhteensä 52 tuntia. Viikossa kontaktiopetusta on 17,33 tuntia. 

Kurssin kalenteri:
Not available / Kokoontumiskertoja ei ole julkaistu

Kurssin tiedot

Suomea intensiivisesti 2 ryhmä E

Tämä kurssi on päättynyt

7010200E Kurssimaksu: 110,00 €

Aika: 24.06.2019 - 11.07.2019

Paikka: Iso Roobertinkatu 20-22 (Eiran aikuislukio)

Opettaja: FM Jarkko Mikkola

Oppitunteja: 52

Ilmoittautuminen alkaa: 06.03.2019 10:00

Ilmoittautuminen päättyy: 26.06.2019 23:59

Kurssin tiedot

Aika: 24.6.–11.7. ma–to klo 16.15–20.00
Uusintakoe: 19.7. pe klo 17.00–19.00
Uusintakoepaikka: Ratapihantie 13, Haaga-Helia

Sisältö: Asuminen, ruoka, työ, ammatit, loma, matkustaminen. Asiointia mm. ravintolassa ja hotellissa. Paikallissijat, sanatyyppejä, objekti, verbien astevaihtelua, ainesanojen partitiivi. Tutustuminen puhekieleen.

Opetuskieli: Suomi

Lähtötaso: A1.1

Edeltävät opinnot: Kesäyliopiston Suomea intensiivisesti 1 tai muutoin hankitut vastaavat taidot

Oppikirja: Gehring - Heinzmann, Suomen mestari 1 (Kappaleet: 6 - 9)

Suoritustapa: Kurssin kesto on 4,33 oppituntia päivässä, yhteensä 52 tuntia. Viikossa kontaktiopetusta on 17,33 tuntia.

Kurssin kalenteri:
Not available / Kokoontumiskertoja ei ole julkaistu

Kurssin tiedot

Suomea intensiivisesti 2 ryhmä E

7010200E Kurssimaksu: 110,00 €

Aika: 22.06.2020 - 09.07.2020

Paikka: Paikka ilmoitetaan myöhemmin

Opettaja: Katri Schroderus

Oppitunteja: 52

Ilmoittautuminen alkaa: 16.12.2019 10:00

Ilmoittautuminen päättyy: 16.06.2020 23:59

Kurssin tiedot

Aika: 22.6.–9.7. ma–to
klo 16.15–20.00
 
Sisältö: Asuminen, ruoka, työ, ammatit, loma, matkustaminen. Asiointia mm. ravintolassa ja hotellissa. Paikallissijat, sanatyyppejä, objekti, verbien astevaihtelua, ainesanojen partitiivi. Tutustuminen puhekieleen.

Opetuskieli: Suomi

Lähtötaso: A1.1

Edeltävät opinnot: Kesäyliopiston Suomea intensiivisesti 1 tai muutoin hankitut vastaavat taidot

Oppikirja: Gehring - Heinzmann, Suomen mestari 1 (Kappaleet: 6 - 9)

Suoritustapa: Kurssin kesto on 4,33 oppituntia päivässä, yhteensä 52 tuntia. Viikossa kontaktiopetusta on 17,33 tuntia.

Kurssin kalenteri:
Ma 22.06.2020 16.15 - 20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ti 23.06.2020 16.15 - 20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ke 24.06.2020 16.15 - 20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
To 25.06.2020 16.15 - 20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ma 29.06.2020 16.15 - 20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ti 30.06.2020 16.15 - 20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ke 01.07.2020 16.15 - 20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
To 02.07.2020 16.15 - 20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ma 06.07.2020 16.15 - 20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ti 07.07.2020 16.15 - 20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ke 08.07.2020 16.15 - 20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
To 09.07.2020 16.15 - 20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin

Kurssin tiedot

Suomea intensiivisesti 2 ryhmä F

Tämä kurssi on päättynyt

7010200F Kurssimaksu: 110,00 €

Aika: 22.07.2019 - 08.08.2019

Paikka: Iso Roobertinkatu 20-22 (Eiran aikuislukio)

Opettaja: FM Heini Kaalamo

Oppitunteja: 52

Ilmoittautuminen alkaa: 06.03.2019 10:00

Ilmoittautuminen päättyy: 23.07.2019 23:59

Kurssin tiedot

22.7.–8.8. ma–to klo 9.00–12.45
​Uusintakoe: 16.8. pe klo 17.00–19.00
Uusintakoepaikka: Ratapihantie 13, Haaga-Helia

Sisältö: Asuminen, ruoka, työ, ammatit, loma, matkustaminen. Asiointia mm. ravintolassa ja hotellissa. Paikallissijat, sanatyyppejä, objekti, verbien astevaihtelua, ainesanojen partitiivi. Tutustuminen puhekieleen.

Opetuskieli: Suomi

Lähtötaso: A1.1

Edeltävät opinnot: Kesäyliopiston Suomea intensiivisesti 1 tai muutoin hankitut vastaavat taidot

Oppikirja: Gehring - Heinzmann, Suomen mestari 1 (Kappaleet: 6 - 9)

Suoritustapa: Kurssin kesto on 4,33 oppituntia päivässä, yhteensä 52 tuntia. Viikossa kontaktiopetusta on 17,33 tuntia.

Kurssin kalenteri:
Not available / Kokoontumiskertoja ei ole julkaistu

Kurssin tiedot

Suomea intensiivisesti 2 ryhmä F

7010200F Kurssimaksu: 110,00 €

Aika: 20.07.2020 - 06.08.2020

Paikka: Paikka ilmoitetaan myöhemmin

Opettaja: FM Jarkko Mikkola

Oppitunteja: 52

Ilmoittautuminen alkaa: 16.12.2019 10:00

Ilmoittautuminen päättyy: 14.07.2020 23:59

Kurssin tiedot

Aika: 20.7.–6.8. ma–to
klo 9.00–12.45
 
Sisältö: Asuminen, ruoka, työ, ammatit, loma, matkustaminen. Asiointia mm. ravintolassa ja hotellissa. Paikallissijat, sanatyyppejä, objekti, verbien astevaihtelua, ainesanojen partitiivi. Tutustuminen puhekieleen.

Opetuskieli: Suomi

Lähtötaso: A1.1

Edeltävät opinnot: Kesäyliopiston Suomea intensiivisesti 1 tai muutoin hankitut vastaavat taidot

Oppikirja: Gehring - Heinzmann, Suomen mestari 1 (Kappaleet: 6 - 9)

Suoritustapa: Kurssin kesto on 4,33 oppituntia päivässä, yhteensä 52 tuntia. Viikossa kontaktiopetusta on 17,33 tuntia.

Kurssin kalenteri:
Ma 20.07.2020 09.00 - 12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ti 21.07.2020 09.00 - 12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ke 22.07.2020 09.00 - 12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
To 23.07.2020 09.00 - 12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ma 27.07.2020 09.00 - 12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ti 28.07.2020 09.00 - 12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ke 29.07.2020 09.00 - 12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
To 30.07.2020 09.00 - 12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ma 03.08.2020 09.00 - 12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ti 04.08.2020 09.00 - 12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ke 05.08.2020 09.00 - 12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
To 06.08.2020 09.00 - 12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin

Kurssin tiedot

Suomea intensiivisesti 2 ryhmä G

Tämä kurssi on päättynyt

7010200G Kurssimaksu: 110,00 €

Aika: 22.07.2019 - 08.08.2019

Paikka: Iso Roobertinkatu 20-22 (Eiran aikuislukio)

Opettaja: FM Pauliina Waris

Oppitunteja: 52

Ilmoittautuminen alkaa: 06.03.2019 10:00

Ilmoittautuminen päättyy: 23.07.2019 23:59

Kurssin tiedot

Aika: 22.7.–9.8. ma–to klo 16.15–20.00, Huom! ke 31.7. opetus siirretty perjantaille 9.8.

​Uusintakoe: 16.8. pe klo 17.00–19.00
Uusintakoepaikka: Ratapihantie 13, Haaga-Helia

Sisältö: Asuminen, ruoka, työ, ammatit, loma, matkustaminen. Asiointia mm. ravintolassa ja hotellissa. Paikallissijat, sanatyyppejä, objekti, verbien astevaihtelua, ainesanojen partitiivi. Tutustuminen puhekieleen.

Opetuskieli: Suomi

Lähtötaso: A1.1

Edeltävät opinnot: Kesäyliopiston Suomea intensiivisesti 1 tai muutoin hankitut vastaavat taidot

Oppikirja: Gehring - Heinzmann, Suomen mestari 1 (Kappaleet: 6 - 9)

Suoritustapa: Kurssin kesto on 4,33 oppituntia päivässä, yhteensä 52 tuntia. Viikossa kontaktiopetusta on 17,33 tuntia. 

Kurssin kalenteri:
Not available / Kokoontumiskertoja ei ole julkaistu

Kurssin tiedot

Suomea intensiivisesti 2 ryhmä G

7010200G Kurssimaksu: 110,00 €

Aika: 20.07.2020 - 06.08.2020

Paikka: Paikka ilmoitetaan myöhemmin

Opettaja: FM Päivi Kivikangas

Oppitunteja: 52

Ilmoittautuminen alkaa: 16.12.2019 10:00

Ilmoittautuminen päättyy: 14.07.2020 23:59

Kurssin tiedot

Aika: 20.7.–6.8. ma–to
klo 16.15–20.00

Sisältö: Asuminen, ruoka, työ, ammatit, loma, matkustaminen. Asiointia mm. ravintolassa ja hotellissa. Paikallissijat, sanatyyppejä, objekti, verbien astevaihtelua, ainesanojen partitiivi. Tutustuminen puhekieleen.

Opetuskieli: Suomi

Lähtötaso: A1.1

Edeltävät opinnot: Kesäyliopiston Suomea intensiivisesti 1 tai muutoin hankitut vastaavat taidot

Oppikirja: Gehring - Heinzmann, Suomen mestari 1 (Kappaleet: 6 - 9)

Suoritustapa: Kurssin kesto on 4,33 oppituntia päivässä, yhteensä 52 tuntia. Viikossa kontaktiopetusta on 17,33 tuntia. 

Kurssin kalenteri:
Ma 20.07.2020 16.15 - 20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ti 21.07.2020 16.15 - 20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ke 22.07.2020 16.15 - 20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
To 23.07.2020 16.15 - 20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ma 27.07.2020 16.15 - 20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ti 28.07.2020 16.15 - 20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ke 29.07.2020 16.15 - 20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
To 30.07.2020 16.15 - 20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ma 03.08.2020 16.15 - 20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ti 04.08.2020 16.15 - 20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ke 05.08.2020 16.15 - 20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
To 06.08.2020 16.15 - 20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin

Kurssin tiedot

Suomea intensiivisesti 2 ryhmä H

Tämä kurssi on päättynyt

7010200H Kurssimaksu: 110,00 €

Aika: 12.08.2019 - 29.08.2019

Paikka: Laivurinkatu 3 (Eiran aikuislukio)

Opettaja: FM Heini Kaalamo

Oppitunteja: 52

Ilmoittautuminen alkaa: 06.03.2019 10:00

Ilmoittautuminen päättyy: 13.08.2019 23:59

Kurssin tiedot

Aika: 12.–29.8. ma–to  klo 9.00–12.45
​Uusintakoe: 6.9. pe klo 17.00–19.00
Uusintakoepaikka: Hattulantie 2, Mäkelän koulu

Sisältö: Asuminen, ruoka, työ, ammatit, loma, matkustaminen. Asiointia mm. ravintolassa ja hotellissa. Paikallissijat, sanatyyppejä, objekti, verbien astevaihtelua, ainesanojen partitiivi. Tutustuminen puhekieleen.

Opetuskieli: Suomi

Lähtötaso: A1.1

Edeltävät opinnot: Kesäyliopiston Suomea intensiivisesti 1 tai muutoin hankitut vastaavat taidot

Oppikirja: Gehring - Heinzmann, Suomen mestari 1 (Kappaleet: 6 - 9)

Suoritustapa: Kurssin kesto on 4,33 oppituntia päivässä, yhteensä 52 tuntia. Viikossa kontaktiopetusta on 17,33 tuntia. 

Kurssin kalenteri:
Not available / Kokoontumiskertoja ei ole julkaistu

Kurssin tiedot

Suomea intensiivisesti 2 ryhmä H

7010200H Kurssimaksu: 110,00 €

Aika: 10.08.2020 - 27.08.2020

Paikka: Paikka ilmoitetaan myöhemmin

Opettaja: HuK, KK Katri Schroderus

Oppitunteja: 52

Ilmoittautuminen alkaa: 16.12.2019 10:00

Ilmoittautuminen päättyy: 04.08.2020 23:59

Kurssin tiedot

Aika: 10.–27.8. ma–to
klo 9.00–12.45

Sisältö: Asuminen, ruoka, työ, ammatit, loma, matkustaminen. Asiointia mm. ravintolassa ja hotellissa. Paikallissijat, sanatyyppejä, objekti, verbien astevaihtelua, ainesanojen partitiivi. Tutustuminen puhekieleen.

Opetuskieli: Suomi

Lähtötaso: A1.1

Edeltävät opinnot: Kesäyliopiston Suomea intensiivisesti 1 tai muutoin hankitut vastaavat taidot

Oppikirja: Gehring - Heinzmann, Suomen mestari 1 (Kappaleet: 6 - 9)

Suoritustapa: Kurssin kesto on 4,33 oppituntia päivässä, yhteensä 52 tuntia. Viikossa kontaktiopetusta on 17,33 tuntia. 

Kurssin kalenteri:
Ma 10.08.2020 09.00–12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ti 11.08.2020 09.00–12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ke 12.08.2020 09.00–12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
To 13.08.2020 09.00–12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ma 17.08.2020 09.00–12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ti 18.08.2020 09.00–12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ke 19.08.2020 09.00–12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
To 20.08.2020 09.00–12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ma 24.08.2020 09.00–12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ti 25.08.2020 09.00–12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ke 26.08.2020 09.00–12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
To 27.08.2020 09.00–12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin

Kurssin tiedot

Suomea intensiivisesti 2 ryhmä J

Tämä kurssi on päättynyt

7010200J Kurssimaksu: 110,00 €

Aika: 02.09.2019 - 25.09.2019

Paikka: Isonnevantie 8 (SYK)

Opettaja: DI Pekka Välilä

Oppitunteja: 52

Ilmoittautuminen alkaa: 06.03.2019 10:00

Ilmoittautuminen päättyy: 03.09.2019 23:59

Kurssin tiedot

Aika: 2.–25.9. ma–ke klo 17.15–21.00​
Uusintakoe: 4.10. pe klo 17.00–19.00
Uusintakoepaikka: Hattulantie 2, Mäkelän koulu

Sisältö: Asuminen, ruoka, työ, ammatit, loma, matkustaminen. Asiointia mm. ravintolassa ja hotellissa. Paikallissijat, sanatyyppejä, objekti, verbien astevaihtelua, ainesanojen partitiivi. Tutustuminen puhekieleen.

Opetuskieli: Suomi

Lähtötaso: A1.1

Edeltävät opinnot: Kesäyliopiston Suomea intensiivisesti 1 tai muutoin hankitut vastaavat taidot

Oppikirja: Gehring - Heinzmann, Suomen mestari 1 (Kappaleet: 6 - 9)

Suoritustapa: Kurssin kesto on 4,33 oppituntia päivässä, yhteensä 52 tuntia. Viikossa kontaktiopetusta on 13 tuntia.

Kurssin kalenteri:
Not available / Kokoontumiskertoja ei ole julkaistu

Kurssin tiedot

Suomea intensiivisesti 2 ryhmä K

Tämä kurssi on päättynyt

7010200K Kurssimaksu: 110,00 €

Aika: 30.09.2019 - 23.10.2019

Paikka: Isonnevantie 8 (SYK)

Opettaja: FM Tarmo Vilhunen

Oppitunteja: 52

Ilmoittautuminen alkaa: 06.03.2019 10:00

Ilmoittautuminen päättyy: 30.09.2019 23:59

Kurssin tiedot

Aika: 30.9.–23.10. ma–ke klo 17.15–21.00
​Uusintakoe: 8.11. pe klo 17.00–19.00
Uusintakoepaikka: Hattulantie 2, Mäkelän koulu

Sisältö: Asuminen, ruoka, työ, ammatit, loma, matkustaminen. Asiointia mm. ravintolassa ja hotellissa. Paikallissijat, sanatyyppejä, objekti, verbien astevaihtelua, ainesanojen partitiivi. Tutustuminen puhekieleen.

Opetuskieli: Suomi

Lähtötaso: A1.1

Edeltävät opinnot: Kesäyliopiston Suomea intensiivisesti 1 tai muutoin hankitut vastaavat taidot

Oppikirja: Gehring - Heinzmann, Suomen mestari 1 (Kappaleet: 6 - 9)

Suoritustapa: Kurssin kesto on 4,33 oppituntia päivässä, yhteensä 52 tuntia. Viikossa kontaktiopetusta on 13 tuntia. 

Kurssin kalenteri:
Not available / Kokoontumiskertoja ei ole julkaistu

Kurssin tiedot

Suomea intensiivisesti 3 ryhmä A

Tämä kurssi on päättynyt

7010300A Kurssimaksu: 110,00 €

Aika: 03.06.2019 - 20.06.2019

Paikka: Iso Roobertinkatu 20-22 (Eiran aikuislukio)

Opettaja: FM Tarmo Vilhunen

Oppitunteja: 52

Ilmoittautuminen alkaa: 06.03.2019 10:00

Ilmoittautuminen päättyy: 03.06.2019 23:59

Kurssin tiedot

Aika: 3.–20.6. ma–to  klo 9.00–12.45 
Uusintakoe: 28.6. pe klo 17.00–19.00
Uusintakoepaikka: Ratapihantie 13, Haaga-Helia

Sisältö: Matkailu. Suomalainen mökki, sauna ja luonto.  Terveys ja sairaus, lääkärissä asiointi. Vapaa-aika ja harrastukset, juhlat ja tavat.  Menneistä tapahtumista kertominen, positiivinen ja negatiivinen imperfekti. Transitiivi- ja intransitiiviverbit, objekti. Täytyy-rakenne, relatiivipronomini "joka".

Opetuskieli: Suomi

Lähtötaso: A1.2

Edeltävät opinnot: Kesäyliopiston Suomea intensiivisesti 2 tai muutoin hankitut vastaavat taidot

Oppikirja:  Gehring - Heinzmann, Suomen mestari 2 (Kappaleet: 1 - 4)

Suoritustapa: Kurssin kesto on 4,33 oppituntia päivässä, yhteensä 52 tuntia. Viikossa kontaktiopetusta on 17,33 tuntia. 

Kurssin kalenteri:
Not available / Kokoontumiskertoja ei ole julkaistu

Kurssin tiedot

Suomea intensiivisesti 3 ryhmä A

7010300A Kurssimaksu: 110,00 €

Aika: 02.03.2020 - 25.03.2020

Paikka: Isonnevantie 8 (SYK)

Opettaja: FM Tarmo Vilhunen

Oppitunteja: 52

Ilmoittautuminen alkaa: 20.11.2019 10:00

Ilmoittautuminen päättyy: 25.02.2020 23:59

Ilmoittaudu Kurssin tiedot

Aika: 2.–25.3.ma–ke 
klo 16.30–20.15
 
Sisältö: Matkailu. Suomalainen mökki, sauna ja luonto.  Terveys ja sairaus, lääkärissä asiointi. Vapaa-aika ja harrastukset, juhlat ja tavat.  Menneistä tapahtumista kertominen, positiivinen ja negatiivinen imperfekti. Transitiivi- ja intransitiiviverbit, objekti. Täytyy-rakenne, relatiivipronomini "joka".

Opetuskieli: Suomi

Lähtötaso: A1.2

Edeltävät opinnot: Kesäyliopiston Suomea intensiivisesti 2 tai muutoin hankitut vastaavat taidot

Oppikirja:  Gehring - Heinzmann, Suomen mestari 2 (Kappaleet: 1 - 4)

Suoritustapa: Kurssin kesto on 4,33 oppituntia päivässä, yhteensä 52 tuntia.  Kurssin 52 kontaktiopetustunnin lisäksi itsenäisen työskentelyn (kotitehtävien ja kokeeseen valmistautumisen) määräksi arvioidaan 54,8 tuntia. Viikossa kontaktiopetusta on 13 oppituntia ja itsenäisen työskentelyn määräksi arvioidaan viikossa 13,7 oppituntia. 

Kurssin kalenteri:
Not available / Kokoontumiskertoja ei ole julkaistu

Ilmoittaudu Kurssin tiedot

Suomea intensiivisesti 3 ryhmä B

Tämä kurssi on päättynyt

7010300B Kurssimaksu: 110,00 €

Aika: 03.06.2019 - 20.06.2019

Paikka: Ratapihantie 13 (Haaga-Helia)

Opettaja: FM Katriina Rapatti

Oppitunteja: 52

Ilmoittautuminen alkaa: 06.03.2019 10:00

Ilmoittautuminen päättyy: 03.06.2019 23:59

Kurssin tiedot

Aika: 3.–20.6. ma–to  klo 16.45–20.30

Uusintakoe: 28.6. pe klo 17.00–19.00
Uusintakoepaikka: Ratapihantie 13, Haaga-Helia

Sisältö: Matkailu. Suomalainen mökki, sauna ja luonto.  Terveys ja sairaus, lääkärissä asiointi. Vapaa-aika ja harrastukset, juhlat ja tavat.  Menneistä tapahtumista kertominen, positiivinen ja negatiivinen imperfekti. Transitiivi- ja intransitiiviverbit, objekti. Täytyy-rakenne, relatiivipronomini "joka".

Lähtötaso: A1.2

Edeltävät opinnot: Kesäyliopiston Suomea intensiivisesti 2 tai muutoin hankitut vastaavat taidot

Oppikirja:  Gehring - Heinzmann, Suomen mestari 2 (Kappaleet: 1 - 4)

Suoritustapa: Kurssin kesto on 4,33 oppituntia päivässä, yhteensä 52 tuntia. Viikossa kontaktiopetusta on 17,33 tuntia. 

Kurssin kalenteri:
Not available / Kokoontumiskertoja ei ole julkaistu

Kurssin tiedot

Suomea intensiivisesti 3 ryhmä B

7010300B Kurssimaksu: 110,00 €

Aika: 01.06.2020 - 18.06.2020

Paikka: Paikka ilmoitetaan myöhemmin

Opettaja: FM Tarmo Vilhunen

Oppitunteja: 52

Ilmoittautuminen alkaa: 20.11.2019 10:00

Ilmoittautuminen päättyy: 25.05.2021 23:59

Ilmoittaudu Kurssin tiedot

Aika: 1.–18.6. ma–to
klo 9.00–12.45
 
Sisältö: Matkailu. Suomalainen mökki, sauna ja luonto.  Terveys ja sairaus, lääkärissä asiointi. Vapaa-aika ja harrastukset, juhlat ja tavat.  Menneistä tapahtumista kertominen, positiivinen ja negatiivinen imperfekti. Transitiivi- ja intransitiiviverbit, objekti. Täytyy-rakenne, relatiivipronomini "joka".

Opetuskieli: Suomi

Lähtötaso: A1.2

Edeltävät opinnot: Kesäyliopiston Suomea intensiivisesti 2 tai muutoin hankitut vastaavat taidot

Oppikirja:  Gehring - Heinzmann, Suomen mestari 2 (Kappaleet: 1 - 4)

Suoritustapa: Kurssin kesto on 4,33 oppituntia päivässä, yhteensä 52 tuntia. Viikossa kontaktiopetusta on 17,33 tuntia. 

Kurssin kalenteri:
Not available / Kokoontumiskertoja ei ole julkaistu

Ilmoittaudu Kurssin tiedot

Suomea intensiivisesti 3 ryhmä C

Tämä kurssi on päättynyt

7010300C Kurssimaksu: 110,00 €

Aika: 24.06.2019 - 11.07.2019

Paikka: Iso Roobertinkatu 20-22 (Eiran aikuislukio)

Opettaja: FM Annareetta Kokkonen

Oppitunteja: 52

Ilmoittautuminen alkaa: 06.03.2019 10:00

Ilmoittautuminen päättyy: 24.06.2019 23:59

Kurssin tiedot

Aika: 24.6.–11.7. ma–to klo 9.00–12.45
Paikka: Iso Roobertinkatu 20–22, Eiran aikuislukio
Uusintakoe: pe 19.7. klo 17.00–19.00
Uusintakokeen paikka: Ratapihantie 13, Haaga-Helia

Suomea intensiivisesti 3 ryhmä D

Tämä kurssi on päättynyt

7010300D Kurssimaksu: 110,00 €

Aika: 24.06.2019 - 11.07.2019

Paikka: Iso Roobertinkatu 20-22 (Eiran aikuislukio)

Opettaja: FM Katriina Rapatti

Oppitunteja: 52

Ilmoittautuminen alkaa: 06.03.2019 10:00

Ilmoittautuminen päättyy: 26.06.2019 23:59

Kurssin tiedot

Aika: 24.6.–11.7. ma–to klo 16.15–20.00
Uusintakoe: 19.7. pe klo 17.00–19.00
Uusintakoepaikka: Ratapihantie 13, Haaga-Helia

Sisältö: Matkailu. Suomalainen mökki, sauna ja luonto.  Terveys ja sairaus, lääkärissä asiointi. Vapaa-aika ja harrastukset, juhlat ja tavat.  Menneistä tapahtumista kertominen, positiivinen ja negatiivinen imperfekti. Transitiivi- ja intransitiiviverbit, objekti. Täytyy-rakenne, relatiivipronomini "joka".

Opetuskieli: Suomi

Lähtötaso: A1.2

Edeltävät opinnot: Kesäyliopiston Suomea intensiivisesti 2 tai muutoin hankitut vastaavat taidot

Oppikirja:  Gehring - Heinzmann, Suomen mestari 2 (Kappaleet: 1 - 4)

Suoritustapa: Kurssin kesto on 4,33 oppituntia päivässä, yhteensä 52 tuntia. Viikossa kontaktiopetusta on 17,33 tuntia. 

Kurssin kalenteri:
Not available / Kokoontumiskertoja ei ole julkaistu

Kurssin tiedot

Suomea intensiivisesti 3 ryhmä D

7010300D Kurssimaksu: 110,00 €

Aika: 22.06.2020 - 09.07.2020

Paikka: Paikka ilmoitetaan myöhemmin

Opettaja: FM Annareetta Kokkonen

Oppitunteja: 52

Ilmoittautuminen alkaa: 16.12.2019 10:00

Ilmoittautuminen päättyy: 16.06.2020 23:59

Kurssin tiedot

Aika: 22.6.–9.7. ma–to
klo 9.00–12.45

Sisältö: Matkailu. Suomalainen mökki, sauna ja luonto.  Terveys ja sairaus, lääkärissä asiointi. Vapaa-aika ja harrastukset, juhlat ja tavat.  Menneistä tapahtumista kertominen, positiivinen ja negatiivinen imperfekti. Transitiivi- ja intransitiiviverbit, objekti. Täytyy-rakenne, relatiivipronomini "joka".

Opetuskieli: Suomi

Lähtötaso: A1.2

Edeltävät opinnot: Kesäyliopiston Suomea intensiivisesti 2 tai muutoin hankitut vastaavat taidot

Oppikirja:  Gehring - Heinzmann, Suomen mestari 2 (Kappaleet: 1 - 4)

Suoritustapa: Kurssin kesto on 4,33 oppituntia päivässä, yhteensä 52 tuntia. Viikossa kontaktiopetusta on 17,33 tuntia.

Kurssin kalenteri:
Ma 22.06.2020 09.00 - 12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ti 23.06.2020 09.00 - 12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ke 24.06.2020 09.00 - 12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
To 25.06.2020 09.00 - 12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ma 29.06.2020 09.00 - 12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ti 30.06.2020 09.00 - 12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ke 01.07.2020 09.00 - 12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
To 02.07.2020 09.00 - 12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ma 06.07.2020 09.00 - 12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ti 07.07.2020 09.00 - 12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ke 08.07.2020 09.00 - 12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
To 09.07.2020 09.00 - 12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin

Kurssin tiedot

Suomea intensiivisesti 3 ryhmä E

Tämä kurssi on päättynyt

7010300E Kurssimaksu: 110,00 €

Aika: 22.07.2019 - 08.08.2019

Paikka: Ratapihantie 13 (Haaga-Helia)

Opettaja: FM Anna-Reetta Kokkonen

Oppitunteja: 52

Ilmoittautuminen alkaa: 06.03.2019 10:00

Ilmoittautuminen päättyy: 23.07.2019 23:59

Kurssin tiedot

22.7.–8.8. ma–to klo 9.00–12.45
Huom! 25.7. to korvataan 2.8. pe
​Uusintakoe: 16.8. pe klo 17.00–19.00
Uusintakoepaikka: Ratapihantie 13, Haaga-Helia

Sisältö: Matkailu. Suomalainen mökki, sauna ja luonto.  Terveys ja sairaus, lääkärissä asiointi. Vapaa-aika ja harrastukset, juhlat ja tavat.  Menneistä tapahtumista kertominen, positiivinen ja negatiivinen imperfekti. Transitiivi- ja intransitiiviverbit, objekti. Täytyy-rakenne, relatiivipronomini "joka".

Opetuskieli: Suomi

Lähtötaso: A1.2

Edeltävät opinnot: Kesäyliopiston Suomea intensiivisesti 2 tai muutoin hankitut vastaavat taidot

Oppikirja:  Gehring - Heinzmann, Suomen mestari 2 (Kappaleet: 1 - 4)

Suoritustapa: Kurssin kesto on 4,33 oppituntia päivässä, yhteensä 52 tuntia. Viikossa kontaktiopetusta on 17,33 tuntia. 

Kurssin kalenteri:
Not available / Kokoontumiskertoja ei ole julkaistu

Kurssin tiedot

Suomea intensiivisesti 3 ryhmä E

7010300E Kurssimaksu: 110,00 €

Aika: 22.06.2020 - 09.07.2020

Paikka: Paikka ilmoitetaan myöhemmin

Opettaja: FM Jarkko Mikkola

Oppitunteja: 52

Ilmoittautuminen alkaa: 16.12.2019 10:00

Ilmoittautuminen päättyy: 16.06.2020 23:59

Kurssin tiedot

Aika: 22.6.–9.7. ma–to
klo 16.15–20.00

Sisältö: Matkailu. Suomalainen mökki, sauna ja luonto.  Terveys ja sairaus, lääkärissä asiointi. Vapaa-aika ja harrastukset, juhlat ja tavat.  Menneistä tapahtumista kertominen, positiivinen ja negatiivinen imperfekti. Transitiivi- ja intransitiiviverbit, objekti. Täytyy-rakenne, relatiivipronomini "joka".

Opetuskieli: Suomi

Lähtötaso: A1.2

Edeltävät opinnot: Kesäyliopiston Suomea intensiivisesti 2 tai muutoin hankitut vastaavat taidot

Oppikirja:  Gehring - Heinzmann, Suomen mestari 2 (Kappaleet: 1 - 4)

Suoritustapa: Kurssin kesto on 4,33 oppituntia päivässä, yhteensä 52 tuntia. Viikossa kontaktiopetusta on 17,33 tuntia. 

Kurssin kalenteri:
Ma 22.06.2020 16.15 - 20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ti 23.06.2020 16.15 - 20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ke 24.06.2020 16.15 - 20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
To 25.06.2020 16.15 - 20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ma 29.06.2020 16.15 - 20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ti 30.06.2020 16.15 - 20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ke 01.07.2020 16.15 - 20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
To 02.07.2020 16.15 - 20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ma 06.07.2020 16.15 - 20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ti 07.07.2020 16.15 - 20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ke 08.07.2020 16.15 - 20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
To 09.07.2020 16.15 - 20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin

Kurssin tiedot

Suomea intensiivisesti 3 ryhmä F

Tämä kurssi on päättynyt

7010300F Kurssimaksu: 110,00 €

Aika: 22.07.2019 - 08.08.2019

Paikka: Iso Roobertinkatu 20-22 (Eiran aikuislukio)

Opettaja: FM Katriina Rapatti

Oppitunteja: 52

Ilmoittautuminen alkaa: 06.03.2019 10:00

Ilmoittautuminen päättyy: 23.07.2019 23:59

Kurssin tiedot

Aika: 22.7.–8.8. ma–to klo 16.15–20.00
​Uusintakoe: 16.8. pe klo 17.00–19.00
Uusintakoepaikka: Ratapihantie 13, Haaga-Helia

Sisältö: Matkailu. Suomalainen mökki, sauna ja luonto.  Terveys ja sairaus, lääkärissä asiointi. Vapaa-aika ja harrastukset, juhlat ja tavat.  Menneistä tapahtumista kertominen, positiivinen ja negatiivinen imperfekti. Transitiivi- ja intransitiiviverbit, objekti. Täytyy -rakenne, relatiivipronomini joka.

Opetuskieli: Suomi

Lähtötaso: A1.2

Edeltävät opinnot: Kesäyliopiston Suomea intensiivisesti 2 tai muutoin hankitut vastaavat taidot

Oppikirja:  Gehring - Heinzmann, Suomen mestari 2 (Kappaleet: 1 - 4)

Suoritustapa: Kurssin kesto on 4,33 oppituntia päivässä, yhteensä 52 tuntia. Viikossa kontaktiopetusta on 17,33 tuntia.

Kurssin kalenteri:
Not available / Kokoontumiskertoja ei ole julkaistu

Kurssin tiedot

Suomea intensiivisesti 3 ryhmä F

7010300F Kurssimaksu: 110,00 €

Aika: 20.07.2020 - 06.08.2020

Paikka: Paikka ilmoitetaan myöhemmin

Opettaja: FM Katri Olkinuora

Oppitunteja: 52

Ilmoittautuminen alkaa: 16.12.2019 10:00

Ilmoittautuminen päättyy: 14.07.2020 23:59

Kurssin tiedot

Aika: 20.7.–6.8. ma–to
klo 9.00–12.45

Sisältö: Matkailu. Suomalainen mökki, sauna ja luonto.  Terveys ja sairaus, lääkärissä asiointi. Vapaa-aika ja harrastukset, juhlat ja tavat.  Menneistä tapahtumista kertominen, positiivinen ja negatiivinen imperfekti. Transitiivi- ja intransitiiviverbit, objekti. Täytyy-rakenne, relatiivipronomini "joka".

Opetuskieli: Suomi

Lähtötaso: A1.2

Edeltävät opinnot: Kesäyliopiston Suomea intensiivisesti 2 tai muutoin hankitut vastaavat taidot

Oppikirja:  Gehring - Heinzmann, Suomen mestari 2 (Kappaleet: 1 - 4)

Suoritustapa: Kurssin kesto on 4,33 oppituntia päivässä, yhteensä 52 tuntia. Viikossa kontaktiopetusta on 17,33 tuntia. 

Kurssin kalenteri:
Ma 20.07.2020 09.00 - 12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ti 21.07.2020 09.00 - 12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ke 22.07.2020 09.00 - 12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
To 23.07.2020 09.00 - 12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ma 27.07.2020 09.00 - 12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ti 28.07.2020 09.00 - 12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ke 29.07.2020 09.00 - 12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
To 30.07.2020 09.00 - 12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ma 03.08.2020 09.00 - 12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ti 04.08.2020 09.00 - 12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ke 05.08.2020 09.00 - 12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
To 06.08.2020 09.00 - 12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin

Kurssin tiedot

Suomea intensiivisesti 3 ryhmä G

Tämä kurssi on peruutettu

7010300G Kurssimaksu: 110,00 €

Aika: 12.08.2019 - 29.08.2019

Paikka: Iso Roobertinkatu 20-22 (Eiran aikuislukio)

Opettaja: FM Jarkko Mikkola

Ilmoittautuminen alkaa: 06.03.2019 10:00

Ilmoittautuminen päättyy: 06.08.2019 23:59

Kurssin tiedot

Aika: 12.–29.8. ma–to klo 9.00–12.45
​Uusintakoe: 6.9. pe klo 17.00–19.00
Uusintakoepaikka: Hattulantie 2, Mäkelän koulu

Sisältö: Matkailu. Suomalainen mökki, sauna ja luonto.  Terveys ja sairaus, lääkärissä asiointi. Vapaa-aika ja harrastukset, juhlat ja tavat.  Menneistä tapahtumista kertominen, positiivinen ja negatiivinen imperfekti. Transitiivi- ja intransitiiviverbit, objekti. Täytyy-rakenne, relatiivipronomini "joka".

Opetuskieli: Suomi

Lähtötaso: A1.2

Edeltävät opinnot: Kesäyliopiston Suomea intensiivisesti 2 tai muutoin hankitut vastaavat taidot

Oppikirja:  Gehring - Heinzmann, Suomen mestari 2 (Kappaleet: 1 - 4)

Suoritustapa: Kurssin kesto on 4,33 oppituntia päivässä, yhteensä 52 tuntia. Viikossa kontaktiopetusta on 17,33 tuntia. 

Kurssin kalenteri:
Not available / Kokoontumiskertoja ei ole julkaistu

Kurssin tiedot

Suomea intensiivisesti 3 ryhmä G

7010300G Kurssimaksu: 110,00 €

Aika: 20.07.2020 - 06.08.2020

Paikka: Paikka ilmoitetaan myöhemmin

Opettaja: FM Katriina Rapatti

Oppitunteja: 52

Ilmoittautuminen alkaa: 16.12.2019 10:00

Ilmoittautuminen päättyy: 14.07.2020 23:59

Kurssin tiedot

Aika: 22.7.–8.8. ma–to klo 16.15–20.00
​Uusintakoe: 16.8. pe klo 17.00–19.00
Uusintakoepaikka: Ratapihantie 13, Haaga-Helia

Sisältö: Matkailu. Suomalainen mökki, sauna ja luonto.  Terveys ja sairaus, lääkärissä asiointi. Vapaa-aika ja harrastukset, juhlat ja tavat.  Menneistä tapahtumista kertominen, positiivinen ja negatiivinen imperfekti. Transitiivi- ja intransitiiviverbit, objekti. Täytyy -rakenne, relatiivipronomini joka.

Opetuskieli: Suomi

Lähtötaso: A1.2

Edeltävät opinnot: Kesäyliopiston Suomea intensiivisesti 2 tai muutoin hankitut vastaavat taidot

Oppikirja:  Gehring - Heinzmann, Suomen mestari 2 (Kappaleet: 1 - 4)

Suoritustapa: Kurssin kesto on 4,33 oppituntia päivässä, yhteensä 52 tuntia. Viikossa kontaktiopetusta on 17,33 tuntia.

Kurssin kalenteri:
Ma 20.07.2020 16.15 - 20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ti 21.07.2020 16.15 - 20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ke 22.07.2020 16.15 - 20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
To 23.07.2020 16.15 - 20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ma 27.07.2020 16.15 - 20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ti 28.07.2020 16.15 - 20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ke 29.07.2020 16.15 - 20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
To 30.07.2020 16.15 - 20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ma 03.08.2020 16.15 - 20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ti 04.08.2020 16.15 - 20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ke 05.08.2020 16.15 - 20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
To 06.08.2020 16.15 - 20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin

Kurssin tiedot

Suomea intensiivisesti 3 ryhmä H

Tämä kurssi on päättynyt

7010300H Kurssimaksu: 110,00 €

Aika: 12.08.2019 - 29.08.2019

Paikka: Iso Roobertinkatu 20-22 (Eiran aikuislukio)

Opettaja: FM Monica Osváth

Oppitunteja: 52

Ilmoittautuminen alkaa: 06.03.2019 10:00

Ilmoittautuminen päättyy: 13.08.2019 23:59

Kurssin tiedot

Aika: 12.–29.8. ma–to klo 16.15–20.00
​Uusintakoe: 6.9. pe klo 17.00–19.00
Uusintakoepaikka: Hattulantie 2, Mäkelän koulu

Sisältö: Matkailu. Suomalainen mökki, sauna ja luonto.  Terveys ja sairaus, lääkärissä asiointi. Vapaa-aika ja harrastukset, juhlat ja tavat.  Menneistä tapahtumista kertominen, positiivinen ja negatiivinen imperfekti. Transitiivi- ja intransitiiviverbit, objekti. Täytyy-rakenne, relatiivipronomini "joka".

Opetuskieli: Suomi

Lähtötaso: A1.2

Edeltävät opinnot: Kesäyliopiston Suomea intensiivisesti 2 tai muutoin hankitut vastaavat taidot

Oppikirja:  Gehring - Heinzmann, Suomen mestari 2 (Kappaleet: 1 - 4)

Suoritustapa: Kurssin kesto on 4,33 oppituntia päivässä, yhteensä 52 tuntia. Viikossa kontaktiopetusta on 17,33 tuntia. 

Kurssin kalenteri:
Not available / Kokoontumiskertoja ei ole julkaistu

Kurssin tiedot

Suomea intensiivisesti 3 ryhmä H

7010300H Kurssimaksu: 110,00 €

Aika: 10.08.2020 - 27.08.2020

Paikka: Paikka ilmoitetaan myöhemmin

Opettaja: FM Monica Osváth

Oppitunteja: 52

Ilmoittautuminen alkaa: 16.12.2019 10:00

Ilmoittautuminen päättyy: 04.08.2020 23:59

Kurssin tiedot

Aika: 10.–27.8. ma–to
klo 16.15–20.00

Sisältö: Matkailu. Suomalainen mökki, sauna ja luonto.  Terveys ja sairaus, lääkärissä asiointi. Vapaa-aika ja harrastukset, juhlat ja tavat.  Menneistä tapahtumista kertominen, positiivinen ja negatiivinen imperfekti. Transitiivi- ja intransitiiviverbit, objekti. Täytyy-rakenne, relatiivipronomini "joka".

Opetuskieli: Suomi

Lähtötaso: A1.2

Edeltävät opinnot: Kesäyliopiston Suomea intensiivisesti 2 tai muutoin hankitut vastaavat taidot

Oppikirja:  Gehring - Heinzmann, Suomen mestari 2 (Kappaleet: 1 - 4)

Suoritustapa: Kurssin kesto on 4,33 oppituntia päivässä, yhteensä 52 tuntia. Viikossa kontaktiopetusta on 17,33 tuntia. 

Kurssin kalenteri:
Ma 10.08.2020 16.15–20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ti 11.08.2020 16.15–20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ke 12.08.2020 16.15–20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
To 13.08.2020 16.15–20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ma 17.08.2020 16.15–20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ti 18.08.2020 16.15–20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ke 19.08.2020 16.15–20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
To 20.08.2020 16.15–20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ma 24.08.2020 16.15–20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ti 25.08.2020 16.15–20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ke 26.08.2020 16.15–20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
To 27.08.2020 16.15–20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin

Kurssin tiedot

Suomea intensiivisesti 3 ryhmä J

Tämä kurssi on peruutettu

7010300J Kurssimaksu: 110,00 €

Aika: 02.09.2019 - 25.09.2019

Paikka: Isonnevantie 8 (SYK)

Opettaja: Opettajatieto puuttuu

Ilmoittautuminen alkaa: 06.03.2019 10:00

Ilmoittautuminen päättyy: 27.08.2019 23:59

Kurssin tiedot

Aika: 2.–25.9. ma–ke klo 17.15–21.00
​Uusintakoe: 4.10. pe klo 17.00–19.00
Uusintakoepaikka: Hattulantie 2, Mäkelän koulu

Sisältö: Matkailu. Suomalainen mökki, sauna ja luonto.  Terveys ja sairaus, lääkärissä asiointi. Vapaa-aika ja harrastukset, juhlat ja tavat.  Menneistä tapahtumista kertominen, positiivinen ja negatiivinen imperfekti. Transitiivi- ja intransitiiviverbit, objekti. Täytyy-rakenne, relatiivipronomini "joka".

Opetuskieli: Suomi

Lähtötaso: A1.2

Edeltävät opinnot: Kesäyliopiston Suomea intensiivisesti 2 tai muutoin hankitut vastaavat taidot

Oppikirja:  Gehring - Heinzmann, Suomen mestari 2 (Kappaleet: 1 - 4)

Suoritustapa: Kurssin kesto on 4,33 oppituntia päivässä, yhteensä 52 tuntia. Viikossa kontaktiopetusta on 13 tuntia. 

Kurssin kalenteri:
Not available / Kokoontumiskertoja ei ole julkaistu

Kurssin tiedot

Suomea intensiivisesti 3 ryhmä K

Tämä kurssi on päättynyt

7010300K Kurssimaksu: 110,00 €

Aika: 30.09.2019 - 26.10.2019

Paikka: Ratapihantie 13 (Haaga-Helia)

Opettaja: FM Anna-Reetta Kokkonen

Oppitunteja: 52

Ilmoittautuminen alkaa: 06.03.2019 10:00

Ilmoittautuminen päättyy: 30.09.2019 23:59

Kurssin tiedot

30.9.–26.10. ma ja to klo 17.15–21.00 ja la klo 9.15–13.00
Opetuspaikka Ratapihantie 13
​Uusintakoe: 8.11. pe klo 17.00–19.00
Uusintakoepaikka: Hattulantie 2, Mäkelän koulu

Sisältö: Matkailu. Suomalainen mökki, sauna ja luonto.  Terveys ja sairaus, lääkärissä asiointi. Vapaa-aika ja harrastukset, juhlat ja tavat.  Menneistä tapahtumista kertominen, positiivinen ja negatiivinen imperfekti. Transitiivi- ja intransitiiviverbit, objekti. Täytyy-rakenne, relatiivipronomini "joka".

Opetuskieli: Suomi

Lähtötaso: A1.2

Edeltävät opinnot: Kesäyliopiston Suomea intensiivisesti 2 tai muutoin hankitut vastaavat taidot

Oppikirja:  Gehring - Heinzmann, Suomen mestari 2 (Kappaleet: 1 - 4)
 
Suoritustapa: Kurssin kesto on 4,33 oppituntia päivässä, yhteensä 52 tuntia. Viikossa kontaktiopetusta on 13 tuntia. 

Kurssin kalenteri:
Not available / Kokoontumiskertoja ei ole julkaistu

Kurssin tiedot

Suomea intensiivisesti 3 ryhmä L

Tämä kurssi on päättynyt

7010300L Kurssimaksu: 110,00 €

Aika: 28.10.2019 - 20.11.2019

Paikka: Isonnevantie 8 (SYK)

Opettaja: FM Tarmo Vilhunen

Oppitunteja: 52

Ilmoittautuminen alkaa: 06.03.2019 10:00

Ilmoittautuminen päättyy: 29.10.2019 23:59

Kurssin tiedot

Aika: 28.10.–20.11. ma–ke klo 17.15–21.00
​Uusintakoe: 13.12. pe klo 17.00–19.00
Uusintakoepaikka: Hattulantie 2, Mäkelän koulu

Sisältö: Matkailu. Suomalainen mökki, sauna ja luonto.  Terveys ja sairaus, lääkärissä asiointi. Vapaa-aika ja harrastukset, juhlat ja tavat.  Menneistä tapahtumista kertominen, positiivinen ja negatiivinen imperfekti. Transitiivi- ja intransitiiviverbit, objekti. Täytyy-rakenne, relatiivipronomini "joka".

Opetuskieli: Suomi

Lähtötaso: A1.2

Edeltävät opinnot: Kesäyliopiston Suomea intensiivisesti 2 tai muutoin hankitut vastaavat taidot

Oppikirja:  Gehring - Heinzmann, Suomen mestari 2 (Kappaleet: 1 - 4)

Suoritustapa: Kurssin kesto on 4,33 oppituntia päivässä, yhteensä 52 tuntia. Viikossa kontaktiopetusta on 13 oppituntia. 

Kurssin kalenteri:
Not available / Kokoontumiskertoja ei ole julkaistu

Kurssin tiedot

Suomea intensiivisesti 4 ryhmä A

Tämä kurssi on päättynyt

7010400A Kurssimaksu: 110,00 €

Aika: 03.06.2019 - 20.06.2019

Paikka: Ratapihantie 13 (Haaga-Helia)

Opettaja: FM Jorma Kaunisto

Oppitunteja: 52

Ilmoittautuminen alkaa: 06.03.2019 10:00

Ilmoittautuminen päättyy: 03.06.2019 23:59

Kurssin tiedot

Aika: 3.–20.6. ma–to klo 16.15–20.00

Uusintakoe: 28.6. pe klo 17.00–19.00
Uusintakoepaikka: Ratapihantie 13, Haaga-Helia

Sisältö:  Asiointia virastossa. Koulutus ja työ. Ostoksilla käynti. Aikamuotoja; perfekti, pluskvamperfekti. Monikon paikallissijat sekä partitiivi ja genetiivi, adjektiivien vertailu (yksikön nominatiivi).

Opetuskieli: Suomi

Lähtötaso: A1.3                                                                                                                                           

Edeltävät opinnot: Kesäyliopiston Suomea intensiivisesti 3 tai muutoin hankitut vastaavat taidot

Oppikirjat: Gehring - Heinzmann, Suomen mestari 2 (kappaleet 5 - 8)

Suoritustapa: Kurssin kesto on 4,33 oppituntia päivässä, yhteensä 52 tuntia. Viikossa kontaktiopetusta on 17,33 tuntia. 

Kurssin kalenteri:
Not available / Kokoontumiskertoja ei ole julkaistu

Kurssin tiedot

Suomea intensiivisesti 4 ryhmä A

7010400A Kurssimaksu: 110,00 €

Aika: 30.03.2020 - 22.04.2020

Paikka: Isonnevantie 8 (SYK)

Opettaja: FM Tarmo Vilhunen

Oppitunteja: 52

Ilmoittautuminen alkaa: 20.11.2019 10:00

Ilmoittautuminen päättyy: 24.03.2020 23:59

Ilmoittaudu Kurssin tiedot

Aika: 30.3.–22.4.ma–ke
klo 16.30–20.15
Huom! ma 13.4. tunnit pidetään to16.4.

Sisältö:  Asiointia virastossa. Koulutus ja työ. Ostoksilla käynti. Aikamuotoja; perfekti, pluskvamperfekti. Monikon paikallissijat sekä partitiivi ja genetiivi, adjektiivien vertailu (yksikön nominatiivi).

Opetuskieli: Suomi

Lähtötaso: A1.3                                                                                                                                           

Edeltävät opinnot: Kesäyliopiston Suomea intensiivisesti 3 tai muutoin hankitut vastaavat taidot

Oppikirjat: Gehring - Heinzmann, Suomen mestari 2 (kappaleet 5 - 8)
 
Suoritustapa: Kurssin kesto on 4,33 oppituntia päivässä, yhteensä 52 tuntia.  Kurssin 52 kontaktiopetustunnin lisäksi itsenäisen työskentelyn (kotitehtävien ja kokeeseen valmistautumisen) määräksi arvioidaan 54,8 tuntia. Viikossa kontaktiopetusta on 13 oppituntia ja itsenäisen työskentelyn määräksi arvioidaan viikossa 13,7 oppituntia. 

Kurssin kalenteri:
Not available / Kokoontumiskertoja ei ole julkaistu

Ilmoittaudu Kurssin tiedot

Suomea intensiivisesti 4 ryhmä B

Tämä kurssi on päättynyt

7010400B Kurssimaksu: 110,00 €

Aika: 24.06.2019 - 11.07.2019

Paikka: Iso Roobertinkatu 20-22 (Eiran aikuislukio)

Opettaja: FM Katri Olkinuora

Oppitunteja: 52

Ilmoittautuminen alkaa: 06.03.2019 10:00

Ilmoittautuminen päättyy: 24.06.2019 23:59

Kurssin tiedot

Aika: 24.6.–11.7. ma–to klo 9.00–12.45

Uusintakoe: 19.7. pe klo 17.00–19.00
Uusintakoepaikka: Ratapihantie 13, Haaga-Helia

Sisältö:  Asiointia virastossa. Koulutus ja työ. Ostoksilla käynti. Aikamuotoja; perfekti, pluskvamperfekti. Monikon paikallissijat sekä partitiivi ja genetiivi, adjektiivien vertailu (yksikön nominatiivi).

Opetuskieli: Suomi

Lähtötaso: A1.3                                                                                                                                           

Edeltävät opinnot: Kesäyliopiston Suomea intensiivisesti 3 tai muutoin hankitut vastaavat taidot

Oppikirjat: Gehring - Heinzmann, Suomen mestari 2 (kappaleet 5 - 8)

Suoritustapa: Kurssin kesto on 4,33 oppituntia päivässä, yhteensä 52 tuntia. Viikossa kontaktiopetusta on 17,33 tuntia.

Kurssin kalenteri:
Not available / Kokoontumiskertoja ei ole julkaistu

Kurssin tiedot

Suomea intensiivisesti 4 ryhmä B

7010400B Kurssimaksu: 110,00 €

Aika: 01.06.2020 - 18.06.2020

Paikka: Paikka ilmoitetaan myöhemmin

Opettaja: FM Jaako Kaunisto

Oppitunteja: 52

Ilmoittautuminen alkaa: 20.11.2019 10:00

Ilmoittautuminen päättyy: 26.05.2020 23:59

Suomea intensiivisesti 4 ryhmä C

Tämä kurssi on päättynyt

7010400C Kurssimaksu: 110,00 €

Aika: 22.07.2019 - 08.08.2019

Paikka: Iso Roobertinkatu 20-22 (Eiran aikuislukio)

Opettaja: FM Monica Osváth

Oppitunteja: 52

Ilmoittautuminen alkaa: 06.03.2019 10:00

Ilmoittautuminen päättyy: 23.07.2019 23:59

Kurssin tiedot

Aika: 22.7.–8.8. ma–to klo 9.00–12.45
​Uusintakoe: 16.8. pe klo 17.00–19.00
Uusintakoepaikka: Ratapihantie 13, Haaga-Helia

Sisältö:  Asiointia virastossa. Koulutus ja työ. Ostoksilla käynti. Aikamuotoja; perfekti, pluskvamperfekti. Monikon paikallissijat sekä partitiivi ja genetiivi, adjektiivien vertailu (yksikön nominatiivi).

Opetuskieli: Suomi

Lähtötaso: A1.3                                                                                                                                           

Edeltävät opinnot: Kesäyliopiston Suomea intensiivisesti 3 tai muutoin hankitut vastaavat taidot

Oppikirjat: Gehring - Heinzmann, Suomen mestari 2 (kappaleet 5 - 8)

Suoritustapa: Kurssin kesto on 4,33 oppituntia päivässä, yhteensä 52 tuntia. Viikossa kontaktiopetusta on 17,33 tuntia. 

Kurssin kalenteri:
Not available / Kokoontumiskertoja ei ole julkaistu

Kurssin tiedot

Suomea intensiivisesti 4 ryhmä C

7010400C Kurssimaksu: 110,00 €

Aika: 22.06.2020 - 09.07.2020

Paikka: Paikka ilmoitetaan myöhemmin

Opettaja: FM Katri Olkinuora

Oppitunteja: 52

Ilmoittautuminen alkaa: 16.12.2019 10:00

Ilmoittautuminen päättyy: 16.06.2020 23:59

Kurssin tiedot

Aika: 22.6.–9.7. ma–to
klo 9.00–12.45
 
Sisältö:  Asiointia virastossa. Koulutus ja työ. Ostoksilla käynti. Aikamuotoja; perfekti, pluskvamperfekti. Monikon paikallissijat sekä partitiivi ja genetiivi, adjektiivien vertailu (yksikön nominatiivi).

Opetuskieli: Suomi

Lähtötaso: A1.3                                                                                                                                           

Edeltävät opinnot: Kesäyliopiston Suomea intensiivisesti 3 tai muutoin hankitut vastaavat taidot

Oppikirjat: Gehring - Heinzmann, Suomen mestari 2 (kappaleet 5 - 8)

Suoritustapa: Kurssin kesto on 4,33 oppituntia päivässä, yhteensä 52 tuntia. Viikossa kontaktiopetusta on 17,33 tuntia.

Kurssin kalenteri:
Ma 22.06.2020 09.00 - 12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ti 23.06.2020 09.00 - 12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ke 24.06.2020 09.00 - 12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
To 25.06.2020 09.00 - 12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ma 29.06.2020 09.00 - 12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ti 30.06.2020 09.00 - 12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ke 01.07.2020 09.00 - 12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
To 02.07.2020 09.00 - 12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ma 06.07.2020 09.00 - 12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ti 07.07.2020 09.00 - 12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ke 08.07.2020 09.00 - 12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
To 09.07.2020 09.00 - 12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin

Kurssin tiedot

Suomea intensiivisesti 4 ryhmä D

Tämä kurssi on päättynyt

7010400D Kurssimaksu: 110,00 €

Aika: 12.08.2019 - 29.08.2019

Paikka: Laivurinkatu 3 (Eiran aikuislukio)

Opettaja: FM Pauliina Waris

Oppitunteja: 52

Ilmoittautuminen alkaa: 06.03.2019 10:00

Ilmoittautuminen päättyy: 13.08.2019 23:59

Kurssin tiedot

Aika: 12.–29.8. ma–to klo 9.00–12.45

​Uusintakoe: 6.9. pe klo 17.00–19.00
Uusintakoepaikka: Hattulantie 2, Mäkelän koulu

Sisältö:  Asiointia virastossa. Koulutus ja työ. Ostoksilla käynti. Aikamuotoja; perfekti, pluskvamperfekti. Monikon paikallissijat sekä partitiivi ja genetiivi, adjektiivien vertailu (yksikön nominatiivi).

Opetuskieli: Suomi

Lähtötaso: A1.3                                                                                                                                           

Edeltävät opinnot: Kesäyliopiston Suomea intensiivisesti 3 tai muutoin hankitut vastaavat taidot

Oppikirjat: Gehring - Heinzmann, Suomen mestari 2 (kappaleet 5 - 8)

Suoritustapa: Kurssin kesto on 4,33 oppituntia päivässä, yhteensä 52 tuntia. Viikossa kontaktiopetusta on 17,33 tuntia. 

Kurssin kalenteri:
Not available / Kokoontumiskertoja ei ole julkaistu

Kurssin tiedot

Suomea intensiivisesti 4 ryhmä D

7010400D Kurssimaksu: 110,00 €

Aika: 20.07.2020 - 06.08.2020

Paikka: Paikka ilmoitetaan myöhemmin

Opettaja: FM Monica Osváth

Oppitunteja: 52

Ilmoittautuminen alkaa: 16.12.2019 10:00

Ilmoittautuminen päättyy: 14.07.2020 23:59

Kurssin tiedot

Aika: 20.7.–6.8. ma–to
klo 9.00–12.45

Sisältö:  Asiointia virastossa. Koulutus ja työ. Ostoksilla käynti. Aikamuotoja; perfekti, pluskvamperfekti. Monikon paikallissijat sekä partitiivi ja genetiivi, adjektiivien vertailu (yksikön nominatiivi).

Opetuskieli: Suomi

Lähtötaso: A1.3                                                                                                                                           

Edeltävät opinnot: Kesäyliopiston Suomea intensiivisesti 3 tai muutoin hankitut vastaavat taidot

Oppikirjat: Gehring - Heinzmann, Suomen mestari 2 (kappaleet 5 - 8)

Suoritustapa: Kurssin kesto on 4,33 oppituntia päivässä, yhteensä 52 tuntia. Viikossa kontaktiopetusta on 17,33 tuntia. 

Kurssin kalenteri:
Ma 20.07.2020 09.00 - 12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ti 21.07.2020 09.00 - 12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ke 22.07.2020 09.00 - 12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
To 23.07.2020 09.00 - 12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ma 27.07.2020 09.00 - 12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ti 28.07.2020 09.00 - 12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ke 29.07.2020 09.00 - 12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
To 30.07.2020 09.00 - 12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ma 03.08.2020 09.00 - 12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ti 04.08.2020 09.00 - 12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ke 05.08.2020 09.00 - 12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
To 06.08.2020 09.00 - 12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin

Kurssin tiedot

Suomea intensiivisesti 4 ryhmä E

Tämä kurssi on päättynyt

7010400E Kurssimaksu: 110,00 €

Aika: 02.09.2019 - 19.09.2019

Paikka: Isonnevantie 8 (SYK)

Opettaja: FM Monica Osváth

Oppitunteja: 52

Ilmoittautuminen alkaa: 06.03.2019 10:00

Ilmoittautuminen päättyy: 03.09.2019 23:59

Kurssin tiedot

Aika: 2.–19.9. ma–to klo 17.15–21.00
​Uusintakoe: 4.10. pe klo 17.00–19.00
Uusintakoepaikka: Hattulantie 2, Mäkelän koulu

Sisältö:  Asiointia virastossa. Koulutus ja työ. Ostoksilla käynti. Aikamuotoja; perfekti, pluskvamperfekti. Monikon paikallissijat sekä partitiivi ja genetiivi, adjektiivien vertailu (yksikön nominatiivi).

Opetuskieli: Suomi

Lähtötaso: A1.3                                                                                                                                           

Edeltävät opinnot: Kesäyliopiston Suomea intensiivisesti 3 tai muutoin hankitut vastaavat taidot

Oppikirjat: Gehring - Heinzmann, Suomen mestari 2 (kappaleet 5 - 8)

Suoritustapa: Kurssin kesto on 4,33 oppituntia päivässä, yhteensä 52 tuntia. Viikossa kontaktiopetusta on 17,33 tuntia. 

Kurssin kalenteri:
Not available / Kokoontumiskertoja ei ole julkaistu

Kurssin tiedot

Suomea intensiivisesti 4 ryhmä E

7010400E Kurssimaksu: 110,00 €

Aika: 10.08.2020 - 27.08.2020

Paikka: Paikka ilmoitetaan myöhemmin

Opettaja: FM Jarkko Mikkola

Oppitunteja: 52

Ilmoittautuminen alkaa: 16.12.2019 10:00

Ilmoittautuminen päättyy: 04.08.2020 23:59

Kurssin tiedot

Aika: 10.–27.8. ma–to
klo 9.00–12.45
 
Sisältö:  Asiointia virastossa. Koulutus ja työ. Ostoksilla käynti. Aikamuotoja; perfekti, pluskvamperfekti. Monikon paikallissijat sekä partitiivi ja genetiivi, adjektiivien vertailu (yksikön nominatiivi).

Opetuskieli: Suomi

Lähtötaso: A1.3                                                                                                                                           

Edeltävät opinnot: Kesäyliopiston Suomea intensiivisesti 3 tai muutoin hankitut vastaavat taidot

Oppikirjat: Gehring - Heinzmann, Suomen mestari 2 (kappaleet 5 - 8)

Suoritustapa: Kurssin kesto on 4,33 oppituntia päivässä, yhteensä 52 tuntia. Viikossa kontaktiopetusta on 17,33 tuntia. 

Kurssin kalenteri:
Ma 10.08.2020 09.00–12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ti 11.08.2020 09.00–12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ke 12.08.2020 09.00–12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
To 13.08.2020 09.00–12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ma 17.08.2020 09.00–12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ti 18.08.2020 09.00–12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ke 19.08.2020 09.00–12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
To 20.08.2020 09.00–12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ma 24.08.2020 09.00–12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ti 25.08.2020 09.00–12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ke 26.08.2020 09.00–12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
To 27.08.2020 09.00–12.45, Paikka ilmoitetaan myöhemmin

Kurssin tiedot

Suomea intensiivisesti 4 ryhmä F

Tämä kurssi on päättynyt

7010400F Kurssimaksu: 110,00 €

Aika: 28.10.2019 - 23.11.2019

Paikka: Ratapihantie 13 (Haaga-Helia)

Opettaja: FM Anna-Reetta Kokkonen

Oppitunteja: 52

Ilmoittautuminen alkaa: 06.03.2019 10:00

Ilmoittautuminen päättyy: 28.10.2019 23:59

Kurssin tiedot

Aika: 28.10.–23.11. ma ja to klo 17.15–21.00 ja la klo 9.15–13.00
la 2.11. opetus korvataan pe 1.11. klo 17.15–21.00
​Uusintakoe: 13.12. pe klo 17.00–19.00
Uusintakoepaikka: Hattulantie 2, Mäkelän koulu

Sisältö:  Asiointia virastossa. Koulutus ja työ. Ostoksilla käynti. Aikamuotoja; perfekti, pluskvamperfekti. Monikon paikallissijat sekä partitiivi ja genetiivi, adjektiivien vertailu (yksikön nominatiivi).

Opetuskieli: Suomi

Lähtötaso: A1.3                                                                                                                                           

Edeltävät opinnot: Kesäyliopiston Suomea intensiivisesti 3 tai muutoin hankitut vastaavat taidot

Oppikirjat: Gehring - Heinzmann, Suomen mestari 2 (kappaleet 5 - 8)

Kurssin kalenteri:
Not available / Kokoontumiskertoja ei ole julkaistu

Kurssin tiedot

Suomea intensiivisesti 4 ryhmä G

7010400G Kurssimaksu: 110,00 €

Aika: 25.11.2019 - 18.12.2019

Paikka: Isonnevantie 8 (SYK)

Opettaja: FM Tarmo Vilhunen

Oppitunteja: 52

Ilmoittautuminen alkaa: 06.03.2019 10:00

Ilmoittautuminen päättyy: 25.11.2019 23:59

Kurssin tiedot

Aika: 25.11.–18.12. ma–ke klo 17.15–21.00

Sisältö:  Asiointia virastossa. Koulutus ja työ. Ostoksilla käynti. Aikamuotoja; perfekti, pluskvamperfekti. Monikon paikallissijat sekä partitiivi ja genetiivi, adjektiivien vertailu (yksikön nominatiivi).

Opetuskieli: Suomi

Lähtötaso: A1.3                                                                                                                                           

Edeltävät opinnot: Kesäyliopiston Suomea intensiivisesti 3 tai muutoin hankitut vastaavat taidot

Oppikirjat: Gehring - Heinzmann, Suomen mestari 2 (kappaleet 5 - 8)

Kurssin kalenteri:
Not available / Kokoontumiskertoja ei ole julkaistu

Kurssin tiedot

Suomea intensiivisesti 5 ryhmä A

Tämä kurssi on päättynyt

7010500A Kurssimaksu: 110,00 €

Aika: 03.06.2019 - 20.06.2019

Paikka: Iso Roobertinkatu 20-22 (Eiran aikuislukio)

Opettaja: FM Monica Osváth

Oppitunteja: 52

Ilmoittautuminen alkaa: 06.03.2019 10:00

Ilmoittautuminen päättyy: 03.06.2019 23:59

Kurssin tiedot

Aika: 3.–20.6. ma–to klo 9.00–12.45
Uusintakoe: 28.6. pe klo 17.00–19.00
Uusintakoepaikka: Ratapihantie 13, Haaga-Helia

Oppikirja:  Gehring - Heinzmann - Päivärinne - Udd, Suomen mestari 3 (kappaleet 1 - 4)

Sisältö: Ympäristönsuojelu ja kierrätys. Kulttuuri ja taide. Historia ja yhteiskunta. Maantieto ja nähtävyydet. Kirjeet ja sähköpostit. Konditionaalin preesens ja perfekti. Passiivin aikamuodot, objekti ja konditionaali. Lisää sanatyyppejä ja rakenteita.

Opetuskieli: Suomi

Lähtötaso: A2.1

Edeltävät opinnot: Kesäyliopiston Suomea intensiivisesti 4 tai muutoin hankitut vastaavat taidot

Suoritustapa: Kurssin kesto on 4,33 oppituntia päivässä, yhteensä 52 tuntia. Viikossa kontaktiopetusta on 17,33 tuntia. 

Kurssin kalenteri:
Not available / Kokoontumiskertoja ei ole julkaistu

Kurssin tiedot

Suomea intensiivisesti 5 ryhmä A

7010500A Kurssimaksu: 110,00 €

Aika: 08.01.2020 - 02.02.2020

Paikka: Ratapihantie 13 (Haaga-Helia)

Opettaja: FM Anna-Reetta Kokkonen

Oppitunteja: 52

Ilmoittautuminen alkaa: 20.11.2019 10:00

Ilmoittautuminen päättyy: 17.12.2019 23:59

Ilmoittaudu Kurssin tiedot

Aika: 8.1.–10.1. ke– pe klo 17.15–21.00 ja
13.1.–1.2. ma ja to klo 17.15–21.00 
ja la klo 9.15–13.00

Oppikirja:  Gehring - Heinzmann - Päivärinne - Udd, Suomen mestari 3 (kappaleet 1 - 4)

Sisältö: Ympäristönsuojelu ja kierrätys. Kulttuuri ja taide. Historia ja yhteiskunta. Maantieto ja nähtävyydet. Kirjeet ja sähköpostit. Konditionaalin preesens ja perfekti. Passiivin aikamuodot, objekti ja konditionaali. Lisää sanatyyppejä ja rakenteita.

Opetuskieli: Suomi

Lähtötaso: A2.1

Edeltävät opinnot: Kesäyliopiston Suomea intensiivisesti 4 tai muutoin hankitut vastaavat taidot

Suoritustapa: Kurssin kesto on 4,33 oppituntia päivässä, yhteensä 52 tuntia.  Kurssin 52 kontaktiopetustunnin lisäksi itsenäisen työskentelyn (kotitehtävien ja kokeeseen valmistautumisen) määräksi arvioidaan 54,8 tuntia. Viikossa kontaktiopetusta on 13 tuntia ja itsenäisen työskentelyn määräksi arvioidaan viikossa 13,7 tuntia. 

Kurssin kalenteri:
Not available / Kokoontumiskertoja ei ole julkaistu

Ilmoittaudu Kurssin tiedot

Suomea intensiivisesti 5 ryhmä B

Tämä kurssi on päättynyt

7010500B Kurssimaksu: 110,00 €

Aika: 22.07.2019 - 08.08.2019

Paikka: Iso Roobertinkatu 20-22 (Eiran aikuislukio)

Opettaja: FM Katri Olkinuora

Oppitunteja: 52

Ilmoittautuminen alkaa: 06.03.2019 10:00

Ilmoittautuminen päättyy: 23.07.2019 23:59

Kurssin tiedot

Aika: 22.7.–8.8. ma–to klo 16.15–20.00
​Uusintakoe: 16.8. pe klo 17.00–19.00
Uusintakoepaikka: Ratapihantie 13, Haaga-Helia

Oppikirja:  Gehring - Heinzmann - Päivärinne - Udd, Suomen mestari 3 (kappaleet 1 - 4)

Sisältö: Ympäristönsuojelu ja kierrätys. Kulttuuri ja taide. Historia ja yhteiskunta. Maantieto ja nähtävyydet. Kirjeet ja sähköpostit. Konditionaalin preesens ja perfekti. Passiivin aikamuodot, objekti ja konditionaali. Lisää sanatyyppejä ja rakenteita.

Opetuskieli: Suomi

Lähtötaso: A2.1

Edeltävät opinnot: Kesäyliopiston Suomea intensiivisesti 4 tai muutoin hankitut vastaavat taidot

Suoritustapa: Kurssin kesto on 4,33 oppituntia päivässä, yhteensä 52 tuntia. Viikossa kontaktiopetusta on 17,33 tuntia. 

Kurssin kalenteri:
Not available / Kokoontumiskertoja ei ole julkaistu

Kurssin tiedot

Suomea intensiivisesti 5 ryhmä B

7010500B Kurssimaksu: 110,00 €

Aika: 04.05.2020 - 27.05.2020

Paikka: Isonnevantie 8 (SYK)

Opettaja: FM Tarmo Vilhunen

Oppitunteja: 52

Ilmoittautuminen alkaa: 20.11.2019 10:00

Ilmoittautuminen päättyy: 28.04.2020 23:59

Ilmoittaudu Kurssin tiedot

Aika: 4.–27.5.ma–ke
klo 16.30–20.15

Oppikirja:  Gehring - Heinzmann - Päivärinne - Udd, Suomen mestari 3 (kappaleet 1 - 4)

Sisältö: Ympäristönsuojelu ja kierrätys. Kulttuuri ja taide. Historia ja yhteiskunta. Maantieto ja nähtävyydet. Kirjeet ja sähköpostit. Konditionaalin preesens ja perfekti. Passiivin aikamuodot, objekti ja konditionaali. Lisää sanatyyppejä ja rakenteita.

Opetuskieli: Suomi

Lähtötaso: A2.1

Edeltävät opinnot: Kesäyliopiston Suomea intensiivisesti 4 tai muutoin hankitut vastaavat taidot

Suoritustapa: Kurssin kesto on 4,33 oppituntia päivässä, yhteensä 52 tuntia.  Kurssin 52 kontaktiopetustunnin lisäksi itsenäisen työskentelyn (kotitehtävien ja kokeeseen valmistautumisen) määräksi arvioidaan 54,8 tuntia. Viikossa kontaktiopetusta on 13 oppituntia ja itsenäisen työskentelyn määräksi arvioidaan viikossa 13,7 oppituntia. 

Kurssin kalenteri:
Not available / Kokoontumiskertoja ei ole julkaistu

Ilmoittaudu Kurssin tiedot

Suomea intensiivisesti 5 ryhmä C

Tämä kurssi on päättynyt

7010500C Kurssimaksu: 110,00 €

Aika: 12.08.2019 - 29.08.2019

Paikka: Ratapihantie 13 (Haaga-Helia)

Opettaja: FM Anna-Reetta Kokkonen

Oppitunteja: 52

Ilmoittautuminen alkaa: 06.03.2019 10:00

Ilmoittautuminen päättyy: 13.08.2019 23:59

Kurssin tiedot

Aika: 12.–29.8. ma–to klo 16.15–20.00

​Uusintakoe: 6.9. pe klo 17.00–19.00
Uusintakoepaikka: Hattulantie 2, Mäkelän koulu

Oppikirja:  Gehring - Heinzmann - Päivärinne - Udd, Suomen mestari 3 (kappaleet 1 - 4)

Sisältö: Ympäristönsuojelu ja kierrätys. Kulttuuri ja taide. Historia ja yhteiskunta. Maantieto ja nähtävyydet. Kirjeet ja sähköpostit. Konditionaalin preesens ja perfekti. Passiivin aikamuodot, objekti ja konditionaali. Lisää sanatyyppejä ja rakenteita.

Opetuskieli: Suomi

Lähtötaso: A2.1

Edeltävät opinnot: Kesäyliopiston Suomea intensiivisesti 4 tai muutoin hankitut vastaavat taidot

Suoritustapa: Kurssin kesto on 4,33 oppituntia päivässä, yhteensä 52 tuntia. Viikossa kontaktiopetusta on 17,33 tuntia. 

Kurssin kalenteri:
Not available / Kokoontumiskertoja ei ole julkaistu

Kurssin tiedot

Suomea intensiivisesti 5 ryhmä C

7010500C Kurssimaksu: 110,00 €

Aika: 01.06.2020 - 18.06.2020

Paikka: Paikka ilmoitetaan myöhemmin

Opettaja: FM Monica Osváth

Oppitunteja: 52

Ilmoittautuminen alkaa: 20.11.2019 10:00

Ilmoittautuminen päättyy: 26.05.2020 23:59

Ilmoittaudu Kurssin tiedot

Aika: 1.–18.6. ma–to
klo 9.00–12.45
 
Oppikirja:  Gehring - Heinzmann - Päivärinne - Udd, Suomen mestari 3 (kappaleet 1 - 4)

Sisältö: Ympäristönsuojelu ja kierrätys. Kulttuuri ja taide. Historia ja yhteiskunta. Maantieto ja nähtävyydet. Kirjeet ja sähköpostit. Konditionaalin preesens ja perfekti. Passiivin aikamuodot, objekti ja konditionaali. Lisää sanatyyppejä ja rakenteita.

Opetuskieli: Suomi

Lähtötaso: A2.1

Edeltävät opinnot: Kesäyliopiston Suomea intensiivisesti 4 tai muutoin hankitut vastaavat taidot

Suoritustapa: Kurssin kesto on 4,33 oppituntia päivässä, yhteensä 52 tuntia. Viikossa kontaktiopetusta on 17,33 tuntia. 

Kurssin kalenteri:
Not available / Kokoontumiskertoja ei ole julkaistu

Ilmoittaudu Kurssin tiedot

Suomea intensiivisesti 5 ryhmä D

Tämä kurssi on päättynyt

7010500D Kurssimaksu: 110,00 €

Aika: 02.09.2019 - 28.09.2019

Paikka: Ratapihantie 13 (Haaga-Helia)

Opettaja: FM Jorma Kaunisto

Oppitunteja: 52

Ilmoittautuminen alkaa: 06.03.2019 10:00

Ilmoittautuminen päättyy: 03.09.2019 23:59

Kurssin tiedot

Aika: 2.–28.9. ma ja ke klo 17.15–21.00 sekä la klo 9.15–13.00
​Uusintakoe: 4.10. pe klo 17.00–19.00
Uusintakoepaikka: Hattulantie 2, Mäkelän koulu

Oppikirja:  Gehring - Heinzmann - Päivärinne - Udd, Suomen mestari 3 (kappaleet 1 - 4)

Sisältö: Ympäristönsuojelu ja kierrätys. Kulttuuri ja taide. Historia ja yhteiskunta. Maantieto ja nähtävyydet. Kirjeet ja sähköpostit. Konditionaalin preesens ja perfekti. Passiivin aikamuodot, objekti ja konditionaali. Lisää sanatyyppejä ja rakenteita.

Opetuskieli: Suomi

Lähtötaso: A2.1

Edeltävät opinnot: Kesäyliopiston Suomea intensiivisesti 4 tai muutoin hankitut vastaavat taidot

Suoritustapa: Kurssin kesto on 4,33 oppituntia päivässä, yhteensä 52 tuntia. Viikossa kontaktiopetusta on 13 tuntia. 

Kurssin kalenteri:
Not available / Kokoontumiskertoja ei ole julkaistu

Kurssin tiedot

Suomea intensiivisesti 5 ryhmä D

7010500D Kurssimaksu: 110,00 €

Aika: 20.07.2020 - 06.08.2020

Paikka: Paikka ilmoitetaan myöhemmin

Opettaja: FM Tarmo Vilhunen

Oppitunteja: 52

Ilmoittautuminen alkaa: 16.12.2019 10:00

Ilmoittautuminen päättyy: 14.07.2020 23:59

Kurssin tiedot

Aika: 20.7.–6.8. ma–to
klo 16.15–20.00

Oppikirja:  Gehring - Heinzmann - Päivärinne - Udd, Suomen mestari 3 (kappaleet 1 - 4)

Sisältö: Ympäristönsuojelu ja kierrätys. Kulttuuri ja taide. Historia ja yhteiskunta. Maantieto ja nähtävyydet. Kirjeet ja sähköpostit. Konditionaalin preesens ja perfekti. Passiivin aikamuodot, objekti ja konditionaali. Lisää sanatyyppejä ja rakenteita.

Opetuskieli: Suomi

Lähtötaso: A2.1

Edeltävät opinnot: Kesäyliopiston Suomea intensiivisesti 4 tai muutoin hankitut vastaavat taidot

Suoritustapa: Kurssin kesto on 4,33 oppituntia päivässä, yhteensä 52 tuntia. Viikossa kontaktiopetusta on 17,33 tuntia. 

Kurssin kalenteri:
Ma 20.07.2020 16.15 - 20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ti 21.07.2020 16.15 - 20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ke 22.07.2020 16.15 - 20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
To 23.07.2020 16.15 - 20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ma 27.07.2020 16.15 - 20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ti 28.07.2020 16.15 - 20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ke 29.07.2020 16.15 - 20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
To 30.07.2020 16.15 - 20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ma 03.08.2020 16.15 - 20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ti 04.08.2020 16.15 - 20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ke 05.08.2020 16.15 - 20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
To 06.08.2020 16.15 - 20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin

Kurssin tiedot

Suomea intensiivisesti 5 ryhmä E

7010500E Kurssimaksu: 110,00 €

Aika: 10.08.2020 - 27.08.2020

Paikka: Ratapihantie 13 (Haaga-Helia)

Opettaja: FM Anna-Reetta Kokkonen

Oppitunteja: 52

Ilmoittautuminen alkaa: 16.12.2019 10:00

Ilmoittautuminen päättyy: 04.08.2020 23:59

Kurssin tiedot

Aika: 10.–27.8. ma–to 
klo 16.15–20.00

Oppikirja:  Gehring - Heinzmann - Päivärinne - Udd, Suomen mestari 3 (kappaleet 1 - 4)

Sisältö: Ympäristönsuojelu ja kierrätys. Kulttuuri ja taide. Historia ja yhteiskunta. Maantieto ja nähtävyydet. Kirjeet ja sähköpostit. Konditionaalin preesens ja perfekti. Passiivin aikamuodot, objekti ja konditionaali. Lisää sanatyyppejä ja rakenteita.

Opetuskieli: Suomi

Lähtötaso: A2.1

Edeltävät opinnot: Kesäyliopiston Suomea intensiivisesti 4 tai muutoin hankitut vastaavat taidot

Suoritustapa: Kurssin kesto on 4,33 oppituntia päivässä, yhteensä 52 tuntia. Viikossa kontaktiopetusta on 17,33 tuntia. 

Kurssin kalenteri:
Ma 10.08.2020 16.15–20.00, Ratapihantie 13 (Haaga-Helia)
Ti 11.08.2020 16.15–20.00, Ratapihantie 13 (Haaga-Helia)
Ke 12.08.2020 16.15–20.00, Ratapihantie 13 (Haaga-Helia)
To 13.08.2020 16.15–20.00, Ratapihantie 13 (Haaga-Helia)
Ma 17.08.2020 16.15–20.00, Ratapihantie 13 (Haaga-Helia)
Ti 18.08.2020 16.15–20.00, Ratapihantie 13 (Haaga-Helia)
Ke 19.08.2020 16.15–20.00, Ratapihantie 13 (Haaga-Helia)
To 20.08.2020 16.15–20.00, Ratapihantie 13 (Haaga-Helia)
Ma 24.08.2020 16.15–20.00, Ratapihantie 13 (Haaga-Helia)
Ti 25.08.2020 16.15–20.00, Ratapihantie 13 (Haaga-Helia)
Ke 26.08.2020 16.15–20.00, Ratapihantie 13 (Haaga-Helia)
To 27.08.2020 16.15–20.00, Ratapihantie 13 (Haaga-Helia)

Kurssin tiedot

Suomea intensiivisesti 6 ryhmä A

Tämä kurssi on päättynyt

7010600A Kurssimaksu: 110,00 €

Aika: 03.06.2019 - 20.06.2019

Paikka: Iso Roobertinkatu 20-22 (Eiran aikuislukio)

Opettaja: FM Monica Osváth

Oppitunteja: 52

Ilmoittautuminen alkaa: 06.03.2019 10:00

Ilmoittautuminen päättyy: 03.06.2019 23:59

Kurssin tiedot

Aika:  3.–20.6. ma–to klo 16.15–20.00
Uusintakoe: 28.6. pe klo 17.00–19.00
Uusintakoepaikka: Ratapihantie 13, Haaga-Helia

Sisältö:  Perhe-elämä ja urheilu. Kulttuurierot ja stereotypiat. Kodintekniikka ja työkalut. Mielipiteen ilmaiseminen. Translatiivi ja essiivi. Adjektiivien komparatiivi ja superlatiivi. Adverbien vertailu. Järjestysluvut ja lausetyypit.

Opetuskieli: Suomi

Lähtötaso: A2.2

Edeltävät opinnot: Kesäyliopiston Suomea intensiivisesti 5 tai muutoin hankitut vastaavat taidot

Oppikirja:  Gehring - Heinzmann - Päivärinne - Udd, Suomen mestari 3 (kappaleet 5 - 8)

Suoritustapa: Kurssin kesto on 4,33 oppituntia päivässä, yhteensä 52 tuntia. Viikossa kontaktiopetusta on 17,33 tuntia. 

Kurssin kalenteri:
Not available / Kokoontumiskertoja ei ole julkaistu

Kurssin tiedot

Suomea intensiivisesti 6 ryhmä A

7010600A Kurssimaksu: 110,00 €

Aika: 03.02.2020 - 29.02.2020

Paikka: Ratapihantie 13 (Haaga-Helia)

Opettaja: FM Jaako Kaunisto

Oppitunteja: 52

Ilmoittautuminen alkaa: 20.11.2019 10:00

Ilmoittautuminen päättyy: 28.01.2020 23:59

Ilmoittaudu Kurssin tiedot

Aika: 3.2.–29.2. ma, ke klo 17.15–21.00 ja 
la klo 9.15–13.00

Sisältö:  Perhe-elämä ja urheilu. Kulttuurierot ja stereotypiat. Kodintekniikka ja työkalut. Mielipiteen ilmaiseminen. Translatiivi ja essiivi. Adjektiivien komparatiivi ja superlatiivi. Adverbien vertailu. Järjestysluvut ja lausetyypit.

Opetuskieli: Suomi

Lähtötaso: A2.2

Edeltävät opinnot: Kesäyliopiston Suomea intensiivisesti 5 tai muutoin hankitut vastaavat taidot

Oppikirja:  Gehring - Heinzmann - Päivärinne - Udd, Suomen mestari 3 (kappaleet 5 - 8)

Kurssin kalenteri:
Not available / Kokoontumiskertoja ei ole julkaistu

Ilmoittaudu Kurssin tiedot

Suomea intensiivisesti 6 ryhmä B

Tämä kurssi on päättynyt

7010600B Kurssimaksu: 110,00 €

Aika: 12.08.2019 - 29.08.2019

Paikka: Isonnevantie 8 (SYK)

Opettaja: FM Tarmo Vilhunen

Oppitunteja: 52

Ilmoittautuminen alkaa: 06.03.2019 10:00

Ilmoittautuminen päättyy: 13.08.2019 23:59

Kurssin tiedot

Aika: 12.–29.8. ma–to klo 16.15–20.00
​Uusintakoe: 6.9. pe klo 17.00–19.00
Uusintakoepaikka: Hattulantie 2, Mäkelän koulu

Sisältö:  Perhe-elämä ja urheilu. Kulttuurierot ja stereotypiat. Kodintekniikka ja työkalut. Mielipiteen ilmaiseminen. Translatiivi ja essiivi. Adjektiivien komparatiivi ja superlatiivi. Adverbien vertailu. Järjestysluvut ja lausetyypit.

Opetuskieli: Suomi

Lähtötaso: A2.2

Edeltävät opinnot: Kesäyliopiston Suomea intensiivisesti 5 tai muutoin hankitut vastaavat taidot

Oppikirja:  Gehring - Heinzmann - Päivärinne - Udd, Suomen mestari 3 (kappaleet 5 - 8)

Suoritustapa: Kurssin kesto on 4,33 oppituntia päivässä, yhteensä 52 tuntia. Viikossa kontaktiopetusta on 17,33 tuntia. 

Kurssin kalenteri:
Not available / Kokoontumiskertoja ei ole julkaistu

Kurssin tiedot

Suomea intensiivisesti 6 ryhmä B

7010600B Kurssimaksu: 110,00 €

Aika: 01.06.2020 - 18.06.2020

Paikka: Paikka ilmoitetaan myöhemmin

Opettaja: FM Monica Osváth

Oppitunteja: 52

Ilmoittautuminen alkaa: 20.11.2019 10:00

Ilmoittautuminen päättyy: 26.05.2020 23:59

Ilmoittaudu Kurssin tiedot

Aika: 1.–18.6. ma–to
klo 16.15–20.00
 
Sisältö:  Perhe-elämä ja urheilu. Kulttuurierot ja stereotypiat. Kodintekniikka ja työkalut. Mielipiteen ilmaiseminen. Translatiivi ja essiivi. Adjektiivien komparatiivi ja superlatiivi. Adverbien vertailu. Järjestysluvut ja lausetyypit.

Opetuskieli: Suomi

Lähtötaso: A2.2

Edeltävät opinnot: Kesäyliopiston Suomea intensiivisesti 5 tai muutoin hankitut vastaavat taidot

Oppikirja:  Gehring - Heinzmann - Päivärinne - Udd, Suomen mestari 3 (kappaleet 5 - 8)

Suoritustapa: Kurssin kesto on 4,33 oppituntia päivässä, yhteensä 52 tuntia. Viikossa kontaktiopetusta on 17,33 tuntia. 

Kurssin kalenteri:
Not available / Kokoontumiskertoja ei ole julkaistu

Ilmoittaudu Kurssin tiedot

Suomea intensiivisesti 6 ryhmä C

Tämä kurssi on päättynyt

7010600C Kurssimaksu: 110,00 €

Aika: 30.09.2019 - 26.10.2019

Paikka: Ratapihantie 13 (Haaga-Helia)

Opettaja: FM Jaako Kaunisto

Oppitunteja: 52

Ilmoittautuminen alkaa: 06.03.2019 10:00

Ilmoittautuminen päättyy: 30.09.2019 23:59

Kurssin tiedot

Aika: 30.9.–26.10. ma ja ke klo 17.15–21.00 ja la klo 9.15–13.00
Opetuspaikka Ratapihantie 13
​Uusintakoe: 8.11. pe klo 17.00–19.00
Uusintakoepaikka: Hattulantie 2, Mäkelän koulu

Sisältö:  Perhe-elämä ja urheilu. Kulttuurierot ja stereotypiat. Kodintekniikka ja työkalut. Mielipiteen ilmaiseminen. Translatiivi ja essiivi. Adjektiivien komparatiivi ja superlatiivi. Adverbien vertailu. Järjestysluvut ja lausetyypit.

Opetuskieli: Suomi

Lähtötaso: A2.2

Edeltävät opinnot: Kesäyliopiston Suomea intensiivisesti 5 tai muutoin hankitut vastaavat taidot

Oppikirja:  Gehring - Heinzmann - Päivärinne - Udd, Suomen mestari 3 (kappaleet 5 - 8)

Suoritustapa: Kurssin kesto on 4,33 oppituntia päivässä, yhteensä 52 tuntia. Viikossa kontaktiopetusta on 13 tuntia. 

Kurssin kalenteri:
Not available / Kokoontumiskertoja ei ole julkaistu

Kurssin tiedot

Suomea intensiivisesti 6 ryhmä C

7010600C Kurssimaksu: 110,00 €

Aika: 10.08.2020 - 27.08.2020

Paikka: Paikka ilmoitetaan myöhemmin

Opettaja: FM Tarmo Vilhunen

Oppitunteja: 52

Ilmoittautuminen alkaa: 16.12.2019 10:00

Ilmoittautuminen päättyy: 04.08.2020 23:59

Kurssin tiedot

Aika: 12.–29.8. ma–to klo 16.15–20.00
​Uusintakoe: 6.9. pe klo 17.00–19.00
Uusintakoepaikka: Hattulantie 2, Mäkelän koulu

Sisältö:  Perhe-elämä ja urheilu. Kulttuurierot ja stereotypiat. Kodintekniikka ja työkalut. Mielipiteen ilmaiseminen. Translatiivi ja essiivi. Adjektiivien komparatiivi ja superlatiivi. Adverbien vertailu. Järjestysluvut ja lausetyypit.

Opetuskieli: Suomi

Lähtötaso: A2.2

Edeltävät opinnot: Kesäyliopiston Suomea intensiivisesti 5 tai muutoin hankitut vastaavat taidot

Oppikirja:  Gehring - Heinzmann - Päivärinne - Udd, Suomen mestari 3 (kappaleet 5 - 8)

Suoritustapa: Kurssin kesto on 4,33 oppituntia päivässä, yhteensä 52 tuntia. Viikossa kontaktiopetusta on 17,33 tuntia. 

Kurssin kalenteri:
Ma 10.08.2020 16.15 - 20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ti 11.08.2020 16.15 - 20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ke 12.08.2020 16.15 - 20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
To 13.08.2020 16.15 - 20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ma 17.08.2020 16.15 - 20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ti 18.08.2020 16.15 - 20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ke 19.08.2020 16.15 - 20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
To 20.08.2020 16.15 - 20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ma 24.08.2020 16.15 - 20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ti 25.08.2020 16.15 - 20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Ke 26.08.2020 16.15 - 20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin
To 27.08.2020 16.15 - 20.00, Paikka ilmoitetaan myöhemmin

Kurssin tiedot